Ilon Milli ja pelon Mölli

Nyt sain luettavakseni ihka uuden kuvakirjan: Jenna Kostet on kirjoittanut tarinan ja Kaisu Sandberg on tehnyt kuvituksen  (Myllylahti kustantanut, ilmestynyt 2019). Tämä kirja kertoo peloista ja antaa neuvoja, miten niiden kanssa voi pärjätä.

Milli on iloinen tyttö, joka "pitää metsistä, seikkailuista, pianotunneista ja esikoulusta. Milli pitää maailmasta, koska se on jännittävä ja ihmeellinen paikka."

Kaikki kuitenkin muuttuu äkkiä, kun Milli tapaa Möllin. Mölli on arka ja pelokas (näkymätön) tyttö, joka näkee vaarallisia otuksia joka paikassa. Ja nyt hän on tullut Millin elämään pitääkseen Millin erossa kaikista vaaranpaikoista.

Mölli varoittaa Milliä menemästä metsään, sillä siellä on Mörrikäisiä, kotona taas lattiasta saattaa saada kurkkutukistuksen, öisin vaanii Yömölköt ja onkireissulla uhkaa "merien peto Tuska-Turska, joka saattaa nielaista veneen kokonaisena, mutta sylkäisee ihmiset ulos ja tartuttaa heihin loputtoman tuskan".

Tässä näet, miltä yömölkkö näyttää

Mölli seuraa Milliä joka paikkaan, vaikka Milli yrittää päästä hänestä eroon. Mölli taas on sitä mieltä, että hänen on suojeltava Milliä vaaroilta. Niin sitten Millikin muuttuu araksi ja pelokkaaksi. Hän pelkää hammaslääkäriä, eikä hän tahdo enää esiintyä konsertissa, sillä Möllin mielestä siellä uhkaa hävipäistys. Pahinta on kuitenkin, että voi tulla maailmanhoppu tai yleinen kammotus.

Isä ja äiti ihmettelevät, mikä Millille on tullut, kun hän aiemmin on ollut tosi reipas.

Onneksi apuun tulee vaari. Hän on ainoa, joka oikeasti näkee Möllin. Kun Milli ihmettelee, miten vaari voi nähdä Möllin, vaari kertoo, että meillä jokaisella on oma möllimme. Ja vaarilla on myös keino, miten möllin kanssa pitää elää. Vaarin neuvo tepsii ja niin Milli voi olla taas oma itsensä ja samalla myös olla Möllin ystävä.

Jenna Kostet on kirjoittanut aiemmin muutaman romaanin aikuisille ja nuorille, tämä on ensimmäinen lastenkirja. Graafikko Kaisu Sandberg on tehnyt monenlaisia kuvituksia, mutta tämä on ensimäinen kirjankuvitus. Onnistunut teos kaikenkaikkiaan. Meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne lasten- ja nuortenkirja-alalla, vanhojen tuttujen rinnalla on monta uutta tekijää. Kunhan vain saataisiin kirjat lapsiperheiden käyttöön! Iltasadut ja muut satuhetket kunniaan!

Pidin kirjasta tosi paljon. Kuvitus on raikas, isot koko aukeman kuvat tukevat mukavasti soljuvaa tekstiä. Kuvista löytyy pieniä kivoja yksityiskohtia, mm. siellä täällä piileskelevät silmäparit kertovat katsojalle, että joku pelottava saattaa meitä vaania. Ehkä tämä kirja pystyy auttamaan pelokasta lasta ainakin kertomaan omista mörrikäisistään ja yömölköistään. Ja toivottavasti käy niin, että kun ne saa kerrottua jollekin ja ehkä kuvitettuakin, ne katoavat kokonaan.

Nipistäjä-Kertun terävät kynnet

Pauliina Vanhatalo: Nipistäjä-Kerttu, kuvitus Anna Emilia Laitinen. Kustantaja: S&S, 2019.

Kertulla on pitkät kynnet ja niitä hän totisesti käyttää: "niillä voi nyppiä villapuserosta nukkaa. Niillä voi raapia kutisevaa kohtaa. Jos niitä naputtaa pöytää vasten, kuulostaa siltä kuin pienet sotilaat marssisivat kohti taisteluja." Mutta eniten pitkistä kynsistä on hyötyä silloin, kun Kerttu haluaisi saada isän, äidin tai veljen huomiota. Silloin "Kerttu etsii etusormen ja peukalon väliin sentin ihmislihaa ja painaa kynnet yhteen. Suoraan sanottuna: Kerttu nipistää." Jos aikuisia nipistää, rangaistuksena perutaan Kertulta karkkipäivä tai Kerttu joutuu menemään "omaan huoneeseen miettimään miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella". 

Isä ja äiti ovat kiireisiä ja keskittyvät omiin asioihinsa eivätkä Kertun asiat tunnu heitä kiinnostavan. 

Kerttu saa tarpeekseen, kun häntä ei kuunella missään, ei päiväkodissa eikä kotona. Niinpä Kertun "kynsien mielestä nyt saa riittää. Jo riittää huolimaton huomio ja mitä sattuu -vastaukset." Kynnet iskevät kiinni Sasu-veljen kylkeen ja saavat aikaan melkoisen sotkun, kun Sasu kaatuu tuolilla ja samalla mustikkamehu lentää ympäriinsä. Nyt jääkaapin oveen ilmestyy viimeinen varoitus: jos Kerttu vielä nipistää, kynnet leikataan. Voiko Kerttu olla nipistelemättä, vaikka Sasu oikein yrittää härnätä häntä? 

Jonkin aikaa meneekin hyvin, kunnes isä taas uppoutuu tutkimaan tietokonetta eikä ollenkaan välitä Kertun hienoista tempuista. Silloin "Kertun kynsissä kihisee ja kihelmöi" ja ne iskevät isän niskaan. Ja niin siinä sitten käy, että kynnet leikataan. 

Mutta tarina ei suinkaan pääty tähän, vaan äiti ja isä heräävät mietimään, miksi Kerttu nipistelee. Äiti kertoo, kuinka tärkeää on oppia kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaa. Nyt sovitaan, että Kertun kanssa vietetään oikeaa Kerttu-aikaa ja jos Kerttu on kuukauden nipistelemättä, luvassa on jotakin mukavaa. Mitä Kerttu-aika sitten pitää sisällään? Isän Kerttu-aikaan kuuluu sämpylöiden leipominen eikä isä silloin edes vilkaise kilkahtelevaa puhelintaan. 

Äidin Kerttu-aikaan mennään kirjastoon. "Jokainen tarina on ensin jonkun ihmisen ajatus", sanoo äiti ja jatkaa: "Kirjojen lukemisessa parasta on minusta se, että niiden avulla pääsee käymään muiden maailmoissa". 

Sasu viettää myös Kerttu-aikaa. He pelaavat yhdessä pleikkaa ja Sasu näyttää Kertulle hassuja videoita. Hassutusten lomassa juutuubilaiset kertovat myös vakavampia ja tärkeitä asioita. Niistä Kerttu saa lisää rohkeutta olla oma itsensä.

Äidin tarinoiden myötä Kerttukin oppii kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaansa ja alkaa viihtyä mielikuvitusolentojen kanssa. Ja kun kuukausi on kulunut ilman nipistelyä, Kerttu saa äidiltä ihanan yllätyksen.

Pauliina Vanhatalo on kirjoittanut useita aikuisten romaaneja, myös nimellä Veera Vaahtera. Tämä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa, joka toivon mukaan ei kuitenkaan jää ainoaksi. Kirjassa puhutaan tärkeistä asioista: miten jokainen meistä haluaa tulla huomatuksi. Nykyään kännykät ja tabletit vievät helposti keskittymisen kokonaan ja ollaan vain olevinaan läsnä. Mutta lapsi kyllä vaistoaa, jos emme ole kokonaan hänen kanssaan. Tätä kirjaa on mukava lukea, Vanhatalo käyttää kivoja sanoja, esimerkiksi: "Isä on dramaattisella tuulella" tai "äiti puhuu vierailla sanoilla" tai "siinä ei auta anteeksi pyytäminen eikä vastaanpyristely, ei ulvominen eikä edes se, että Kerttu yrittää purra". Kirjassa tavoitetaan hienosti lapsen ajatusmaailma. Anna Emilia Laitinen on tehnyt kirjojen kuvituksia aiemminkin, tämä on ensimmäinen Suomessa julkaistu kuvakirja. Pidän hänen selkeästä ja ilmeikkäästä tyylistään. Nipistäjä-Kertun voisi jakaa 4-vuotisneuvolassa jokaiselle perheelle, on tässä sen verran painavaa asiaa!

Rami Rasvanäppi - autokirjojen ykkönen?

Jukka Jokinen: Rami Rasvanäpin autoklassikot: Rami autokuumeessa. Kustannus-Mäkelä, 2019.

Autoista kertovilla kuvakirjoilla on kysyntää eikä niitä vallan paljon ilmesty, ei ainakaan kotimaisia. Siispä iloiten tartun uuteen autokirjaan ja toivon, että kirjan yläotsikko lupaa meille sarjan Rami Rasvanäpistä.

Rami on huoltoasemayrittäjä, joka pyörittää pientä huoltoasemaa vilkkaan tien varrella. Huoltoasema on nimensä mukaan kunnon vanhanaikainen paikka, mistä saa paitsi polttoainetta, myös varaosia, korjaus- ja hinauspalvelua sekä tietysti myös kahvilapalveluja.

Varaosia löytyy joka lähtöön, tarvitsetpa "Anglian katkojan kärkiä, Valiantin kallistetun kuutosmoottorin öljynsuodatinta tai Solifer Thermonat -mopon sytytystulppaa".

Huoltoasemalla on käytössä vanha, jo parhaat päivänsä nähnyt hinausauto nimeltään Hoplaa. Kevään tullen Ramille käy kuten monelle muullekin autoilijalle: hirvittävä autokuume iskee. Rami alkaa tosissaan miettiä erilaisia autoja ja niiden hyviä ominaisuuksia. On lava- ja pakettiautoja, avoautoja, loistoautoja, kilpa-autoja, maastoautoja jne. Onpa myös "metsäautoja", noita ihmisten hylkäämiä autoja metsien kätköissä.


Vaikka itse en niinkään ole kiinnostunut autoista, olen työssäni kirjastossa ja myös kotona nähnyt "autohulluutta". Televisiosta tulee monta auto-ohjelmaa, jossa kunnostetaan vanhoja autoja ja näitä ohjelmia sitten katsotaan uusintoinakin, ainakin meillä. Ja lisää autoja löytyy youtubin kätköistä ja erilaisilta autosivuilta.

Siispä sanon tervetuloa tälle Rami Rasvanäpille ja toivon monia ilahtuneita luku- ja katseluhetkiä. Kirjan kuvitus on ihanan 60-lukulaista, joka miellyttää minua. Tekstiä ei kirjassa ole paljon, joten uskon, että pienempikin lapsi jaksaa tämän kuunnella. Pääasia kirjassa on autojen kuvat ja nimet eli oppikirja meille, joille automerkit eivät ole tuttuja. Jospa tämä kirja saa myös autohullut isät tarttumaan kuvakirjaan yhdessä lapsen kanssa.

Mahtavan Millin mahtava seikkailu

Mahtava Milli, kirj. ja kuv. Melissa Castrillon, suom. Raija Rintamäki. Kustantanut Mäkelä 2019.

Englantilaisen, palkitun kuvittajan Melissa Castrillonin kirja Mahtava Milli vie lukijan hurjaan, värikkääseen seikkailuun, jossa Milli joutuu tekemään melkein ylivoimaisia urotekoja.
Milli ja hänen neljä pientä mutta mahtavaa tätiään ovat pienen pieniä ja asuvat pikkuriikkisessä talossa puutarhan perällä. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa tädit kertovat huimista seikkailuistaan ja uroteoistaan. Yhtenä iltana Milli ei saa unta, sillä häntä harmittaa se, että hän on niin pieni ettei  pääse koskaan tekemään urotöitä.

Mutta juuri silloin paikalle lentää pöllö ja nappaa Millin mukaansa. Pöllö vie Millin puutarhaan ja pyytää Milliä pelastamaan eläimet pulasta. Puutarhassa nimittäin liikkuu hurja hirviö, joka on saanut monenlaista pahaa aikaan. Koko yö Millillä menee selvitellessään hirviön aiheuttamia sotkuja. Niitä riittää: kanin poikaset pitää etsiä, hiiren häntä on mennyt solmuun, koppakuoriainen on kaatunut selälleen jne. Milliä alkaa jo suututtaa mokomakin hirviö, mutta mitä nyt? Apua, paikalle hiipii hurja hirviö! Mitä kummaa, sehän onkin kissa.

Eihän kissassa muuten mitään pelättävää ja vaaraa olisi, mutta kun Milli on tosiaan ihan pieni, hiiren kokoinen. Pienen takaa-ajon jälkeen Milli onneksi kuitenkin löytää keinon, kuinka kissa kesytetään. Ja niin Milli saa illalla kertoa tädeilleen oman mahtitarinansa.

Mukava seikkailu - pienikin voi olla rohkea, jos vain antautuu mukaan! Kirjan kuvitus on todellakin täynnä värejä : vihreää, oranssia, lilaa, pinkkiä - niin kuin kuuluukin olla värikkäässä puutarhassa. Kustannus Mäkelä tuo meille lastenkirjojen lukijoille ja ystäville monta hienoa käännöskuvakirjaa vuosittain. Pienen moitteen voisin antaa siitä, että liian paljon ilmestyy runokuvakirjoja. Niillä tietysti on paikkansa, mutta enemmän arvostan tämän Millin tapaisia seikkailukirjoja, joista riittää iloa usemmaksi lukukerraksi. Runsas kuvitus tarjoaa myös paljon iloa lapsen silmille.

Alma ja mörköpelko

Satu Kettunen: Mörköjuhlat. Tammi 2019.

Alman perhe on juuri muuttanut uuteen kotiin. Ystävät jäävät vanhaan paikkaan ja Almasta uusi koti tuntuu oudolta, "talo narahteli ja murisi" eikä naapureitakaan ole lähellä. Pahinta kuitenkin on se, että Almasta tuntuu, että joku katselee ja seuraa häntä. Talossa on siis ihan varmasti mörköjä!

Alma on ihan varma, että joku seuraa häntä

 Äiti neuvoo Almaa tömistämään jalkoja ja karjaisemaan, jos tulee pelottava paikka. Isä taas antaa Alman käteen näkymättömiä taikakiviä. Kun taikakivillä heittää mörköjä, ne poksahtavat ja haihtuvat savuna ilmaan. Mutta eivät nämä konstit auta!
Alma kuitenkin keksii keinon: hän järjestää möröille juhlat. Hän suunnittelee juhlamenuun, ohjelman, soittolistan ja kutsut ja tietenkin juhlavaatteet. Miten juhlat onnistuvat? Saako Alma möröistä uusia ystäviä?

Tämä kirja on toinen Satu Kettusen kuvakirja. Värikäs, paljon yksityiskohtia sisältävä kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla. Teksti  on mukavaa luettavaa, ääneenkin ja kekseliäästi selvitetään Alman mörköpelko.

Alman uudessa kodissa liikkuu hurjia mörköjä

Milloin viimeksi lähetit postikortin?

Kiva, että vielä sentään edes kirjoissa kerrotaan, miten voidaan pitää yhteyttä ystäviin lähettämällä "etanapostissa" postikortti tai jopa kirje! Anna Härmälä on tehnyt kuvakirjan Postikortteja Mummi Muuttolinnulta (suomentanut Heli Ikäheimo, kustantanut S&S 2019).

Tässä on Piin kotimetsä, monenlaisia asukkaita ja tuttuja puuhia

Pii on juuri kuoriutumassa kotimännyn osalla olevassa pesässä

 Kirjan päähenkilö on pikkulintu Pii Sulka, joka asuu männyn oksalla kotimetsässä.
Piin mummi on muuttolintu ja hän lähettää postikortteja muuttomatkaltaan. Kirja onkin tehty lähes kokonaan postikorttimaisesti: ensin näemme maisemakuvan matkakohteesta ja kääntöpuolella on mummin tervehdys. Kortteja tulee ympäri maailmaa ja matkoilla sattuu ja tapahtuu, niin, että lopulta mummista tuntuu jo hyvältä jäädä eläkkeelle ja palata kotiin. Kuvista voi lapsen kanssa arvuutella, missä maassa mummi on. Samalla kyllä lietsotaan lukijan ja myös Piin mieleen matkakuumetta. Viimeinen kortti onkin Piin lähettämä. Hän on lentänyt New Yorkiin koillistuulen mukana.  Kirjan viimeisillä sivuilla ollaankin jo on line -yhteydessä: mummi kertoo Piille skypessä eläkesuunnitelmistaan: hän perustaa matkatoimiston ja kutsuu kaikki matkoillaan tutuksi tulleet ystävät Suomeen.

Pidin kirjasta, tarinasta ja kuvista. Kuvissa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia, joihin pienen lukijan katse kohdistuu. Tästä riittää jälkeenpäinkin keskustelua ja samalla opitaan, miten eri maissa tervehditään.

Postikorttien saaminen on edelleen kivaa, vaikka niitä saankin tosi harvoin. Pitääpä itsekin muistaa lähettää useammin  postikortteja matkoilta ja ihan vaan muutenkin.

Samantapainen kirja on Annette Langenin Rakkain terveisin, Felix, jossa pikku pehmopupu joutui seikkailulle ympäri maailmaa. Matkoiltaan Felix lähettää kirjeitä omistajalleen Sannalle. Kirjeet on hauskasti kirjekuorissa irrallaan. Tätä olen lukenut tyttärentyttärelle monen monta kertaa. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 2003, joten kirjakaupoista sitä ei enää saa eli jos se kiinnostaa, käy kirjastossa.

Avaruusolioita kylässä, mitä ihmettä!

Susanna Olkinuora: Hui, mikä keksintö (sarja? Onni ja Unelma), kuvitus Roosa Hepomäki. Kustantaja: Mini 2019.
Onni ja Unelma ovat sisaruksia. Onni on supernero ja hän osaa rakentaa monenlaisia vekottimia. Unelmalla taas on nopeat hoksottimet ja niipä hän joutuu usein pelastamaan Onnin kiperistä tilanteista mm. keksimällä äidille uskottavia selityksiä.
Nyt Onni on saanut valmiiksi avaruusolioidenkuuntelulaitteen, mutta näyttää siltä, että laite ei toimikaan ja Onnin on korjattava se. Onneksi äiti lähtee kauppaan, sillä  takapihalle laskeutuu ihan oikea avaruusalus! Avaruusoliot ovat planeetta MiukuMaukun asukkaita ja Onnin laite olikin lähettänyt  viestin sinne. Nyt avaruusoliot haluavat päästä katsomaan, miten ihmiset asuvat. Siitäkös tulee aika sotkua: kuraiset jalanjäljet, ruokasodan sotkua, kaikki huoneet huiskin haiskin. Miten tästä selvitään ennen kuin äiti tulee takaisin kotiin?

Avaruusrobotti XY-230 ja kapteeni Felez

Tämä kirja varmastikin kiinnostaa noin 4-6-vuotiaita, varsinkin poikia, joita kiinnostaa tekniset vekottimet ja avaruusasiat. Jatkoa jään odottamaan, lukeehan kirjan kannessakin lupaavasti "Onni ja Unelma". Kustantajasta ei varmaankaan ole kiinni, sillä Mini kustantamo näyttäisi olevan Olkinuoran oma.
Roosa Hepomäen kuvitus on hyvin omaperäinen. Minua viehätti värimaailma ja pienet yksityiskohdat, joihin lapsenkin katse kiinnittyy. Roosa Hepomäki on freelance-kuvittaja, koulutukseltaan graafikko ja medianomi. Kirjojen kuvittajana hän on vielä uusi tuttavuus.



Muita uudehkoja keksintökirjoja:

Roosa Ruuti, insinööri. Kirjoittanut Andrea Beaty.
Pikku keksijä. Kirjoittanut Julia Hubery.
Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen.
Tatun ja Patun oudot kojeet. Kirj. ja kuv. Aino Havukainen ja Sami Toivonen.
Arttu ja ihmemies. Kirj. ja kuv. Didier Lévy & Matthieu Roussel.
Lentävät kaivurit. Kirjoittanut Ian Whybrow.

Avaruusaiheisia kuvakirjoja:

Avaruusoliot kylässä. Kirjoittanut: Caryl Hart.
Pein ja Ryhvelin rakettiriita. Kirjoittanut Lauri Hirvonen.
Avaruussukkula syöksyy matkaan. Kirjoittanut: Peter Bently.
Ensimmäinen virtahepo kuussa. Kuvittanut Tony Ross.
Hulda ja Jalmari avaruustiedemiehinä. Kirj. ja kuv. Markus Majaluoma.
Popin ja Pikkukarhun avaruusmatka. Kuvittanut: Juhani Anttila.
Taro ja taivaan vallat. Kirjoittanut Timo Parvela.
Tatun ja Patun avaruusseikkailu. Kirj. ja kuv. Aino Havukainen ja Sami Toivonen.
 Kosminen kulkuri. Kirj. ja kuv. Mariko Härkönen ja Ismo Virtanen.

Lentämään oppii lentämällä, Sorsa Aaltonen

Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet
Kirjoittanut Veera Salmi, kuvittanut Matti Pikkujämsä. Otava 2019.

Sorsa Aaltosella on kiperä pulma: se ei osaa lentää. Kaikki muut linnut kehuskelevat, kuinka he lentävät etelään ja Aasiaan, myös ne, jotka jonottavat pullajonossa ja "joiden unelmista ei ollut tullut totta". Ketään ei kiinnostanut Sorsa Aaltosen elämä, koska sille ei koskaan sattunut mitään kertomisen arvoista.
Eräänä syksyisenä sunnuntaipäivänä se menee rantaan katsomaan joutsenten tanssia ja muuttomatkallelähtöä. Se yrittää matkia joutsenten liikkeitä ja hypätä ilmaan, mutta turhaan: ei se pääse ilmaan, vaan lentää nokalleen maahan. Maanantaina Sorsa Aaltosen siipilihaksia särkee ja siksi se kompuroi pahasti kerrostalonsa kierreportaissa ja joutuu menemään lääkäriin. Lääkärin diagnoosi on "lentämisen oireet". Lääkäri antaa Sorsalle neuvon: "lentämään oppii lentämällä. Pitää vain uskaltaa irrottaa ote". Niinpä lääkärin määräyksestä Sorsa Aaltonen oppii luottamaan itseensä ja aloittaa lentoharjoitukset.
Sitten eräänä päivänä pullajonossa seisovat linnut huomaavat sorsaparin lentävän kohti aurinkoa, ehkäpä Aasiaan asti.
Veera Salmen kieli on jouheaa ja tekstistä löytyy kivoja sanoja ja lauseita, esimerkiksi: "siipeen sattui, räpylä räpsähti, nokka niksahti, noksahti ja poksahti" ja "pullajonossa kävi ainaisen kova kuhina ja tuhina ja tohina". Matti Pikkujämsän kuvitus on taas ihan mahtava. Kuvat antavat tarinalle oman lisänsä: niistä näkyy lintujen tunteet: harmi, ilkeys, surkeus, ilo ja onni.


Mukava kirja, joka antaa uskoa ja toivoa niille, joilla asiat eivät ole ihan mallillaan. Itsetuntoa vahvistavia kuvakirjoja on viime vuosina tullut muitakin:

Bright; Rachel: Ihan itse, sanoi susi
Nousiainen, Inka: Olematon Olga
Reittu, Ninka: Oma rakas supernapa
Kuusela, Anne-Maria: Kiva Kirahvin kannustus
Kirkkopelto, Katri: Piki
Katie, Byron: Onko se totta, Pikku-Tiikeri
Surojegin, Nora: Pikkupöllö

Mikä eläintarhassa löyhkää?

Sophie Schoenwald (teksti) ja Günther Jakobs (kuvitus): Eläintarhan hampaidenpesupäivä (suomentanut Hanna Härsilä). Art House 2019.

Hauska kirja siitä, kuinka eläintarhan löyhkä saadaan loppumaan. Eläintarhan johtaja ihmettelee, miksi yhtäkään vierailijaa ei näy ja miksi eläintarhassa haisee ummehtuneelta. Siili Sepeteus Piparminttu tietää syyn: eläimet eivät pese hampaitaan. Johtaja miettii ja keksii mainion, mutta tosi uhkarohkean keinon, johon tarvitaan siilin apua. Mutta miten pestään neiti Kirahvin hampaat, entäpä herra von Leijonan? Hurjapäisen siilin avulla saadaan kaikkien eläinten hampaat puhtaiksi ja suu raikkaaksi. Voisin kuvitella, että tämä kirja tuo helpotusta lapsiperheiden arkeen ja jokailtaiseen hampaiden pesun tuomaan ahdistukseen.



Kun kaikkien hampaat oli pesty, otettiin kuva uuteen mainosplakaattiin. Nyt varmaan saatiin paljon vierailijoita eläintarhaan!

Myös näissä kuvakirjoissa pestään hampaita:


Känkänen: Hyvää huomenta, Apo Apponen!
Brandon: Lintu, joka pelkäsi puhdistaa krokotiilin hampaat
Veittikoski: Hertta harjaa hampaat
Reiko: Hammaspeikkojen juhlat
Spathelf: Harjaa hampaat, omat lampaat

Kirahvin hampaita oli hiukan hankala pestä