keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Willisin kirjoissa villiä menoa


Jeanne Willis on englantilainen lastenkirjailija, joka on tehnyt jo yli 80 kirjaa. Niistä suuren osan on kuvittanut Tony Ross. Suomeksikin Willisin kirjoja on ilmestynyt aikamoinen pino. Jeanne Willis on lapsesta asti rakastanut eläimiä ja siksipä useimmissa kirjoissa eläimet ovat pääosassa. Kotisivullaan Willis kertoo, että hänellä on ollut vilkas mielikuvitus ihan lapsesta saakka. Lapsena hän pelkäsi tosissaan mm. sängyn alla olevaa hirviötä, josta hän sittemmin teki kirjan Kaksi kamalaa (ilm. suomeksi v. 1986). Willisin tekstit ovat räväköitä ja hurjia eivätkä Tony Rossin kuvatkaan ole mitään kilttejä kiiltokuvia. Näitä kannattaa lukea seikkailuja ja jännitystä kaipaaville lapsille. Willis osaa kirjoillaan antaa lukijan ja kuulijan mieleen tärkeitä asioita, vaikkapa siitä, miten meidän ihmisten tulisi ottaa toinen ihminen huomioon.

Viimeksi luin nämä kaksi Willisin kirjaa:  Mukulat mullin mallin ja Boan synttäriyllätys. Nämä molemmat sopivat hyvin luettavaksi ja näytettäväksi myös lapsiryhmille, koska kuvat ovat suuria, värikkäitä  ja tekstissä on juuri sopivasti koukkuja, joilla saa lapset pysymään mukana. Mukulat mullin mallin –kirjassa eläinvauvat joutuvat ihan vääränlaisiin koteihin, kun “kerran sattui sillä lailla, että nurin niskoin kääntyi koko maailma ja muksut ilmaan viskoi”. Boan synttäriyllätys taas kertoo, kuinka boa-käärme odottaa synttärijuhliensa olevan kaikkien aikojen parhaat kemut, mutta kuinka käykään. Eläinkavereiden tuomat lahjat ovat ihan huonoja: ei boa tee mitään flyygelillä, jalkapallolla, aurinkolaseilla tai hiusharjalla. Juhlat uhkaavat mennä täysin pieleen, kunnes tulee sittiäisen vuoro ojentaa lahja! Mikä onkaan sittiäisen tuoma kaikista lahjoista paras ja juuri boalle sopivin?

Jeanne Willisin virallinen kotisivu: http://www.jeannewillis.com/