Miltä apinan äiti näyttää

Yksi ehdoton hauskojen kuvakirjojen tekijä on Julia Donaldson. Nyt juuri on ilmestynyt uusi mahtava kirja Apinan arvoitus. Siinäkin (kuten monissa muissakin Donaldsonin kirjoissa) on Axel Schefflerin kuvitus ja kirja on runomuotoinen (suomennos Raija Rintamäki).
Kirjan tapahtumat sijoittuvat viidakkoon ja siinä pikkuapina on kadottanut äitinsä. Perhonen tarjoutuu auttamaan etsimisessä ja kyselee, miltä äiti näyttää. Mutta löytäminen ei olekaan ihan helppoa: kun apina kertoo, että "äiti on suuri, hän sylini täyttää", perhonen vie apinan norsun luo. Vihje vihjeeltä kuitenkin mennään eteenpäin ja vihdoin oikeanlainen äiti löytyy.
Aada piti kovasti tästä kirjasta. Ensimmäinen lukukerta jo sai Aadan hihittämään ja sittenhän tätä luettiin monta kertaa. Kirja sopii hyvin myös luettavaksi vaikkapa satutuokiossa, sillä tämän "lukemiseen" voi pienikin lapsi helposti osallistua. Kuvat ovat isoja ja näyttäviä ja lapsista on aina hauska arvata, minkälainen äiti milloinkin sivua kääntämällä paljastuu.

Julia Donaldson
Apinan arvoitus
kuvat: Axel Scheffler
Mäkelä 2014

Peikkomaisia runoja

Tiedätkö, että pääset Peikkovaaraan, kun nouset seitsemän lä-käh-dyt-tä-vää mäkeä ja kierrät seitsemän mustinta kiveä. Peikkovaarassa eletään leppoisaa ja onnellista peikonelämää, vaikkakin asiat näyttävät olevan hiukan outoja ihmissilmin katsottuna: peikkotalon sammalkatolla on piippu villisti vinksallaan, antenni kumollaan ja ovikin on kiinni sinitarralla. Elämä kuitenkin on mallillaan ja peikot pitävät toisistaan hyvää huolta:

Lampun valo,                                                                

kynttilän valo,

ilon valo.

Loistavat

mustan kissanpennun silmät,

loistavat

peikkovanhuksen silmät

loistavat

lapsenlapsen silmät.

On koti,

on syli,

on lämpö.

Heikki Niskan runoissa tutustumme monenlaisiin peikkoihin: mm. hammaspeikkoon, joka on kaikkein pienin peikko, jopa pippuriakin pienempi, mutta mörköäkin tuhmempi. Pertta taas teki itselleen autotallia ja otti kirjasta mallia, mutta kun talli valmistuu, Pertta pillastuu: ”voihan korttipakka, oon autoton akka”.

Peikkovaara-kirjan runot sopivat hyvin ääneenluettaviksi pienillekin kuuntelijoille. Runojen tyyli vaihtelee tunnelmarunoista humoristisiin. Lukunautintoa täydentää Virpi Pennan riemastuttava kuvitus.

Niska, Heikki

Peikkovaara

kuvitus: Virpi Penna

Tammi, 2011

Satua arjen keskellä

Parvela, Timo. Taron suuri pieni seikkailu. Kuvat: Jussi Kaakinen. WSOY 2014.

Jos et vielä tunne Taroa, on jo korkea aika tutustua! Tämä on 4. Taro-kirja, kooltaan hieman edellisiä suurempi ja kuvitukseltaan hieman värikkäämpi. Tarina alkaa siitä, kun Taro ja karhu haluavat päästä kahdestaan sirkukseen, mutta isän ja äidin vastaus on EI. Heidän mielestään Taro on liian pieni ja karhu on vain mielikuvitusta. "Eivätkö vanhemmat yhtään ymmärrä lapsia" ihmettelee Taro. Ja toteaa, että jospa lapset eivät ymmärrä vanhempien monimutkaisia ajatuksia. Niinpä Taro ja karhu hoksaavat, että nyt on aika keksiä uusi vehje: kone, jolla voi ohjailla ajatuksia! Ja mitä sitten tapahtuukaan! Miten kone tehdään ja pystyykö sillä tosiaan ohjailemaan ajatuksia? Pääsevätkö kaverukset sirkukseen?

Järnefelt, Kaisa. Taikapäivä. Kuvat: Riikka Jäntti. Tammi 2014.

Maaria-tyttö viettää kesää mummon ja ukin pienessä punaisessa mökissä. Eräänä aamuna käki kukkuu kahdeksan kertaa ja se on ukin mukaan varma merkki siitä, että päivästä tulee suuri seikkailu. Ja toden totta: Maarian vihreät raparperihevoset veivät Maarian takapihan villiin viidakkoon, Hulda Hillevi -hiiren leipomoon ja lopulta suureen eläinten hääjuhlaan. Riikka Jäntin värikylläiset kesäisen kauniit kuvat tuovat tarinaan lisää sadun tuntua.

Knapman, Timothy. Oma seikkailusaari. Kuvat: Sarah Warbuton. Mäkelä 2012.

Oma seikkailusaari on jokaisen pikkupojan unelma: siellä voi tehdä ihan mitä haluaa, kukaan ei ole määräilemässä, karkkia ja herkkuja voi syödä mielin määrin ja valvoa vaikka läpi yön. Mutta parasta silti on se, että mielikuvitussaarelta on tosi lyhyt matka takaisin äidin syliin.

Rudebjer, Lars. Miira ja sammakko. Mäkelä 2014.

Tämä kirja on vaarin Miiralle kertoma tarina – tositarina Miirasta ja sammakosta Merkillisyyksien metsässä. Miira ja sammakko kilpailevat monenlaisissa lajeissa, mm. nuorallakävelyssä, naruhyppelyssä, irvistyksessä ja voittajana on tietysti sammakko. Kuvituksella on tässä tarinassa suuri merkitys. Kuvista näkee paljon sellaista, mistä teksti ei kerro mitään. Kuvissa on hauskoja yksityiskohtia ja merkillisyyksiä. Mukava kirja, tämän voisi vaari lukea lapsenlapsille!

Moroni, Lisa. Varo krokotiilia! Kuvat: Eva Eriksson. Mäkelä 2014.

Noora ja isä lähtevät yhdessä telttaretkelle. Noora odottaa innoissaan näkevänsä metsässä villieläimiä. Isä näkee lintuja ja oravan, mutta Noorapa näkee käärmeen, kirahveja, leijonan, virtahepoja ja jotain vielä ihmeellisempää. Iskänpiskä, tylsiskä ei aluksi näe mitään erikoista ennen kuin hurja krokotiili hyökkää. Isä pelastaa sekä Nooran että koko retken. Hauska kirja isän ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin – antaa isälle ajattelemisen aiheita.

Santeri järjestää yllätyksiä

Santeri on kekseliäs, tavallinen 6-7 –vuotias pikkupoika.  Ensimmäisessä kirjassa Santeri ei saakaan karkkipäivän karkkeja vaan pussillisen ilmapalloja. Yksi palloista tuo Santerille yllätyksen, sillä kun siihen puhaltaa, se kasvaa ja kasvaa, kunnes siinä on ilmaa niin paljon, että Santeri nousee ilmapallon mukana ilmaan. Ensin Santeri on kauhuissaan, mutta päättääkin katsella maisemia, kun kerrankin on yläilmoissa. Ja niin seikkailu alkaa: Santeri näkee matkallaan lokin, kirkontornin tuuliviirikukon, koulun, kaupan ja lopulta meren. Onneksi tuuli kääntyy  kotia kohti juuri sopivasti silloin, kun Santerin kädet alkavat väsyä. Mutta uskovatko isä ja äiti taikailmapalloon? Miten mahtaa käydä, kun isä puhaltaa siihen?

Toisessa kirjassa kesähelteen aikaan Santeri rakentaa mehukioskin. Kuumana kesäpäivänä ihmiset tarvitsevat virkistävää juomaa ja sitä saa nyt ostaa Santerin mehubaarista. Mehubaarista tulee hetkessä niin suosittu, että ensin isä jää pois töistä auttamaan Santeria ja pian on äidinkin jäätävä auttamaan. Mutta pian ollaan liemessä: mehubaarin suosio yllättää kaikki. Santerin kotitalon ulkopuolella on valtava liikenneruuhka, Santeriakin alkaa harmittaa, ettei ehdi muuta kuin myydä mehua ja mehubaarissa aikaansaviettäviä ihmisiä aletaan kaivata työpaikoillaan. Miten tästä pulmasta selvitään?

Kirjat ovat mainioita ääneenluettaviksi ja kuvissa riittää paljon tutkittavaa. Harmi, että näitä on vain nämä kaksi kirjaa. Mielelläni lukisin muitakin!

L. G. Nilsson

Santeri ja maailman suurin ilmapallo

Santeri ja maailman mahtavin mehubaari

kuv. Cecilia Johansson, suom. Terhi Leskinen

Mäkelä 2009

Puppekin opettaa uusia asioita

Talvilomasella kävimme katsomassa Einoa ja Eeroa. Samalla tuli taas luettua aika kasa kirjoja. Eero kantoi kirjan toisensa perään ja sanoi: Viälä! Ja niin sitä sitten luettin. Toiveissa oli kyllä saada pikkupotilas päiväunille, mutta turha toivo! Kun ei nukuta, niin sitten ei nukuta.

Puppe- ja Maisa ovat nyt Eeron suosikkeja. Tekstiä ei vielä tarvitse olla paljon, selkeät kuvat ovat tärkeitä. Tekstin pitää olla pienen ymmärrettävissä, siis lapsen arkielämästä. Eerolla on hyllyssä mm. Autot-sarjan kirjoja, jotka ovat aivan mahdottomia 2-vuotiaalle. Vaikka häntä autot kiinnostavatkin, teksti ei kyllä avaudu! Lukeminen olikin vain autojen katselua.

Eric Hillin Pupet taas sopivat  mainiosti 2-vuotiaalle. Luukkujen takaa paljastuu mm. värejä ja eläimiä ja niiden ääniä, myös pikkuötököitä, kuten perhonen, etana, matoja. Kotieläimet ovat jo Eerolle tuttuja: lehmä on mehmä, sika on öh öh, hevonen on heppa, koira on hauva. Myös keittiön tavarat Eero tunnistaa: puuroa on syöty, äiti-Puppe juo teetä jne. Moneen kertaan katselimme ja opettelimme mm. eri värejä: minkä värinen on esimerkiksi mamman pusero ja Eeron sukat. On aika mielenkiintoista, miten pieni ihminen oppii uusia asioita, vaikka nyt sitten värejä.

Samalla reissulla järjestelimme lasten kirjahyllyjä, kirjoja on kummankin pojan huoneessa, mutta vähän sikin sokin. Einon hyllyssä on paljon sellaisia, jotka pitäisi paremminkin olla Eerolla (kuten Maikki Harjanteen Santtu-kirja). Emme kuitenkaan tehneet ihan oikeaa kirjaston hyllyä, mutta laitoimme kaikki "samanlaiset" kirjat yhteen. Mauri Kunnaksen kirjoja oli tosi monta, samoin Tatu ja Patu -kirjoja, Maukka ja Väykkä- kirjoja, Muumi-kirjoja ja Myyrä -kirjoja. Myös avaruuskirjat löytyvät nyt vierekkäin. Eino halusi iltasaduksi kuulla Tatun ja Patun oudoista koneista. Tällä reissulla en Einolle muita kirjoja lukenutkaan.

Einon hylly näyttää nyt tältä: kirjoja tosin löytyy myös perheen alakerrasta, joten luettavaa löytyy aina läheltä. Joskus kirja auttaa myös syömisessä, kun äiti pystyy kirjan avulla huijaamaan vastahakoisen lapsen syömään! Samoin potalla istuminen onnistuu kirjaa lukiessa.