Einolle luettiin Onnimannia

5-vuotiaan Einon kanssa voi jo lukea paksujakin kirjoja. Eino tuli lauantaina yökylään mukanaan reppu, "hoitolaukku", sukset ja luistimet. Hiihtämään ei päästy, mutta luistelemaan ja mäenlaskuun sekä lumihommiin. Ja tietenkin sisällä kaikenlaista puuhaa: ruuan laittoa yhdessä, saunomista, askartelua ja lukemista. Einolla oli mukanaan Tatu ja Patu supersankareina ja Mikko Mallikas panee töpinäksi. Itse olin lainannut Marjatta Kurenniemen Oli ennen Onnimannin, sillä tämän olin ostanut Einolla ja jättänyt hänelle viime Ylöjärven reissulla. Silloin luimme siitä muutaman luvun ja yllätyksekseni kuulin, että "isi luki Onnimannia" ja Eino jopa muisti, mihin he olivat jääneet.

Illalla luimme ensin Mikko Mallikkaan, joka minusta on aivan hurmaava. Aika moni tuntemani lapsi on juuri kuin Mikko: kaikenlaista puuhaa keksitään mieluummin kuin lähdetään hoitopaikkaan. Nyt tuli mielenkiintoinen kysymys: Eino kysyi: miksi Mikko Mallikas -kirjoissa ei koskaan ole äitiä? Tätä arvoitusta ei ole koskaan ratkaistu: onko äiti kuollut, onko hän matkoilla, töissä, sairaalassa vai missä? Nyt Eino päätteli, että äiti on varmaan kuollut. Hänellä on sellainen vaihe menossa, että kuolemakin askarruttaa. Hän kysyi myös askartelujen lomassa: ettehän te vaarin kanssa kuole vielä pitkään aikaan?

Iltasatu oli sitten pari lukua Oli ennen Onnimannista. On se vaan merkillistä, mikä taito Marjatta Kurenniemellä on kirjoittaa! Teksti on kuvailevaa, hidasta, nautiskelevaa, mutta silti lapsi jaksaa kuunnella ja vielä kysyä. Samalla pikkuisen kerroin esim. mökillä kasvavista valkolehdokeista ja oravanmarjoista. Ja jännä juttu, että ei puhettakaan, että lapsi nukahtaisi kesken lukemisen... Onnimannissa on muutamia Maija Karman mustavalkoisia kuvia ja nekin Eino tutki tosi tarkkaan. Tänään kotiin lähtiessä hän muisti vielä tarkistaa, mihin lukuun jäimme, varmasti jompi kumpi vanhemmista "joutuu" lukuhommiin!

Aadan kanssa luettua

Olin viime maanantaina hoitamassa Aadaa, joka on nyt 1v7kk vanha. Hän on nyt siinä vaiheessa, että toistelee sanoja ja ymmärtää jo vaikka mitä. Kirjat kyllä kiinnostavat Aadaa, mutta hän ei vielä kauhean pitkään jaksa keskittyä kuuntelemaan ja katselemaan. Mukavinta näyttää olevan kirjojen kantaminen ja selailu. Ihmeen nätisti hän kuitenkin käsittelee kirjoja. Aadalla on monta pixi-sarjan kirjaa. Nämä ovat pienikokoisia kirjoja, joita on helppo selailla pienillä kätösillä. Harmi vain, että nämä kirjat eivät kestä kovin raisua käsittelyä. Aadan lempikirjoja ovat Tomppa-kirjat (Kristiina Louhi) ja Hello Kitty-sarjan pikkukirjat. Myös Pikku toukka paksulaista on hauska selailla ja tietysti pieniä Muumi-kirjoja. Muumipappa tuntuu olevan suosikkihahmo!

Tällä hoitoreissulla kävi niin, että Teemu leipoo -kirja piti lukea moneen kertaan. Tämä kirja on vanha, se on peräisin Aadan äidiltä, joka on aikanaan leikkinyt usein kirjastoa ja niinpä tämänkin kirjan kanteen on kirjoitettu kuulakärkikynällä KRJATPO (= kirjasto, sen kirjoitti siis 4-vuotias Riikka, joka oppi kirjoittamaan sanoja ennen kuin oppi lukemaan).

Teemu ja Sanna -kirjat näköjään toimivat yhä edelleen myös nykylapselle. Niiden etu on yksinkertainen, pelkistetty kuvitus ja juoni, joka on tuttua lapsen arjesta. Ei mitään konstailua ja hienostelua. Tässä Teemu leipoo -kirjassa Teemu on päättänyt leipoa kakun ja kakun teko kerrotaan alusta asti aina kakkukesteihin saakka. Aada seurasi kirjaa tarkkaan. Istuimme Aadan huoneen lattialla, Aada oli sylissäni. Hauskin kohta oli se, kun Teemu rikkoo munan: "hupsis, se kävi äkkiä" ja Aada toisti joka kerran "hupsis" -  ihan kuin se sana tuntuisi mukavalta suussa! Kyselin välillä, missä on vispilä, missä on jauhopussi ja kaikki Aada osasi näyttää.

lukuhetkiä lasten kanssa

Rakastan kirjojen ääneenlukemista. Aikanaan luin omille lapsilleni joka päivä eikä se koskaan tuntunut vastenmieliseltä. Muistan, että joskus olin kiukkuinen iltasatuhetken alussa, syynä varmaankin iltatoimissa tulleet taistelut (syödäänkö iltapalaa, pestäänkö hampaat, puetaanko yöpuku) tai odottamaan jääneet kotityöt, mutta kiukkuni laantui lähes samantien, kun avasin kirjan. Olisi hienoa, jos pienten lasten vanhemmat oppisivat nauttimaan äännenlukuhetkistä! Lukuhetkien aikana aikuinen on ihan oikeasti läsnä lasta varten ja usein lukemisen lomassa tulee vastaan monta kysymystä, lapsen ajatuksia ja pohdintoja, jotka muuten eivät ehkä tulisi esille. Lukemalla kasvaa myös lapsen sanavarasto ihan huomaamatta ja lukiessa esille tulee sanoja ja sanontoja, joita arkikielessä ei tule käytettyä. Arkikieli on usein hyvinkin yksipuolista: "äkkiä nyt, on kiire" "syö nyt reippaasti" "ei" "nyt hampaiden pesulle ja nukkumaan" jne.

Iltasatu on mielestäni erittäin tärkeä rituaali. Kirjan ääressä on helppo ja mukava rauhoittua päivän touhuista unten maille. Lukuhetkiä saisi kuitenkin olla muulloinkin, sillä jotkut kirjat ovat sellaisia, joita täytyy tutkia tarkasti eikä se onnistu väsyneenä. Esimerkiksi Tatu ja Patu -kirjojen, Mauri Kunnaksen kirjojen ja Richard Scarryn kirjojen kuvitus vaatii tarkkaa silmää. Itselleni jäi mieleen omien lasten pikkulapsiajasta se, kun väsyneenä tulimme töistä ja päiväkodista kotiin ja ihan ensimmäiseksi heittäydyimme kaikki sänkyyn ja luimme pari kuvakirjaa ja vasta sen jälkeen aloitimme ruoanlaiton ja muut kotipuuhat. Se kummasti virkisti! Mutta illalla ennen nukkumaanmenoa luettiin vielä lisää!

Nyt omat lapseni ovat aikuisia ja pienten lasten vanhempia, eli taas saan ainakin silloin tällöin lukea kirjoja ääneen. Lukuhetkiä voin viettää  5-vuotiaan Einon, 1 v 7 kk vanhan Aadan ja 1-vuotiaan Eeron kanssa.
Kirjoja on itselläni kotona, osa on omien lasteni perua, mutta yhä edelleen ostan mielenkiintoisia kirjoja niin kirjastojen poistomyynneistä, antikvariaateista, kirpputoreilta kuin kirjakaupastakin.

Eino on jo niin tottunut kirjoihin, että hän kyllä vaatii lukuhetkiä myös vanhemmiltaan. Einon perhe käy säänöllisesti kirjastossa ja siellä Eino osaa mallikkaasti palauttaa ja lainata automaateilla. On aivan ihanaa, että minä, Einon mamma saan aina kunniatehtävän lukea silloin, kun tapaamme joko heillä tai meillä. Eino yleensä valitsee, mitkä kirjat luetaan. Minä aina silloin tällöin tuon jotain uutta (tai vanhaa hyväksi havaittua) ja  aika hyvin osaan valita Einonkin makuun sopivat kirjat.

Einolle luetaan jo pitkiäkin tarinoita eikä kuviakaan tarvitse olla, mutta kuvakirjat ovat kuitenkin Einolle ne kaikkein tärkeimmät. Einolle kirjat ovat olleet tärkeitä ihan pienestä saakka. Ihan vauvana hän katseli kuvia ihan sen näköisenä kuin ymmärtäisi niistä jotain. Aada aloittelee kirjojen kuuntelemista, tähän saakka hän on selaillut ja leikkinyt kirjojen kanssa, mutta ihan viime aikoina hän on oppinut, miten kirjoja luetaan yhdessä. Eero-poika vielä etupäässä leikkii kirjoilla, siitä se lukuhomma alkaa.