Lukuvuorossa Eero (2 v.)

Tänään sain lukea Eerolle. Harvoin on ollut tämmöinen tilaisuus, että Eero on käymässä meillä ilman isoveikka Einoa. Tänään Eino oli mennyt toisen mummun kanssa katsomaan Risto Räppääjä -elokuvaa ja niinpä Isä-Ville ja pikkuveikka Eero lähtivät kaksin käymään mamman ja vaarin luona. Ihana pieni ihminen! Nyt huomasin, kuinka paljon Eero jo puhuu. Tavallisestihan Eino hoitaa puhumisen ja Eero jää sivuosaan, mutta nyt sain ihan täysin keskittyä Eeron kanssa touhuamiseen.
Ehdimme muutaman tunnin aikana puuhailla yhtä ja toista, myös lukea monta kirjaa. Eerohan on jo tottunut kirjojen ystävä ja hänelle on löytynyt monta lempikirjaakin. Meillä on paljon lastenkirjoja, osa kirjoista on olohuoneessa tv-tason hyllyllä, osa olohuoneen kirjahyllyssä ja loput yläkerran "lastenhuoneessa". Kirjoja luetaan joka kerran, kun lapset meillä käyvät ja ihan luontevasti lukeminen sujuu myös vaarilta. Eerokin valitsee kirjan ja tulee sopivaan syliin ja sanoo: "kiija" ja "lukee".

Tänään luimme ensiksi Aadan ja Eeron kestosuosikkia Ian Whybrown Automatka mummolaan. Siinä teksti (varmaankin käännös) on vähän kökkö, riimit ontuu pahan kerran, mutta ei se näytä pientä kuulijaa haittaavan. Ehkä kuvitus on lapsen mielestä niin valloittava, että sitä täytyy aina uudestaan ja uudestaan kuulla. Kirjassa kerrotaan, kuinka nalleäiti lähtee kahden pikkunallen kanssa automatkalle mummolaan. Isänalle jää kotiin vilkuttamaan. Automatkalla ajellaan ruuhkassa, käydään huoltoasemalla ja autopesulassa ja vihdoin päästään mummolaan. Mummolla on tarjolla "maijaa" (=mehua) ja kakkua. Kirjassa on paljon lapselle tuttuja tilanteita, mutta myös hauskoja pieniä yksityiskohtia, helikopteri lentää, hiiri ajaa pienellä autolla jne. Jo syksyllä Eero huomasi yhdessä kuvassa kuorma-auton lavalla vihreät kottikärryt ja ne ovat siitä lähtien olleet "mamman", olimmehan yhdessä vieneet kottikärryillä lehtiä kompostiin! Ja jotain ihmeellistä tässä kirjassa on, kun sekä Aada että Eero aina "löytävät" tämän kirjapinosta ja kiikuttavat sen luettavaksi.

Yläkerran lastenhuoneessa luettiin ikivanhaa Teemu leipoo -kirjaa (Gunnel Wolde), siinäkin on tuttua touhua kotikeittiöstä, onhan Eero ahkera äidin pikkuapulainen, "kananmuna" kuulosti hauskalta Eeron sanomana. Myös Veeran keittiöpuuhat -kirjaa tutkimme - sitä en vielä lukenut ääneen, kerroin tarinan ja tutkimme kuvia. Eero ei vielä jaksa kuunnella ihan niin pitkää kirjaa, mutta kuvat kyllä kiinnostavat. Tutkimme tarkkaan mm. kuvaa jääkaapista ja ruokakaapista. Eero löysi monta tuttua asiaa! Kaipaan lisää Veera-kirjoja! Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat viime vuosina tehneet mainioita Tatu ja Patu -kirjoja, mutta ne ovat liian vaikeita pienille kuulijoille. Veera-kirjat sopivat paremmin 2-4-vuotiaille. Niissä on paljon tuttua lapsen normaalista arjesta, mutta myös uusia ja tärkeitä asioita.

Millä mennään Maisa -kirjaa luettiin monta kertaa - se on aina yhtä ihana. Mick Inkpenin kirja Kaikki piiloon, Possu Pallero tulee! oli aikanaan Einolle hyvin rakas kirja ja nyt siitä on tullut Aadan lempikirja ja tämän päivän jälkeen varmaankin Eeronkin.
Tänään luin ensimmäisen kerran  Eerolle Pikku toukka paksulaisen, saas nähdä, tuleeko siitäkin kestosuosikki. Sehän on myös ollut kaikkien lasten ehdoton lempikirja ja tietokirja, jossa opitaan paitsi perhosen syntymä, myös vaikkapa viikonpäivät.

Aada ja muurahaiset

Kyllä kirjoista on monenlaista hyötyä! Tämä tuli jälleen kerran todistetuksi, kun Aadan muurahaispelko katosi oheisen kuvan avulla. Aadan kodin saunaan ilmestyi alkukeväästä muurahaisia. Ensin äitinsäkään ei ymmärtänyt, miksi Aada pelkää ja itkee saunan pesuhuoneessa: "muuna, muuna!", kunnes oivalsi, että tyttö pelkää muurahaisia. Jopa kylpyyn meno oli yhtä tuskaa ja itkua.
Kun Aada sitten tuli mamman ja vaarin luo kylään, katselimme yhdessä tätä mainiota Jukka Itkosen runokirjaa Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja, jossa on mahtavat Matti Pikkujämsän kuvat. Sitten, muistamatta Aadan murkkupelkoa avasin tämän sivun 23, jossa on runo Termiitin pesä. Ensin kauhistuin, tuleeko tästä nyt kauhea parku, mutta ei! Kerroin, että tässä on muurahaisia ja luin tämän pienen runon:

"Se ei koskaan
asunnossaan
ihan yksin jää.
Termiitillä, juuri sillä
on ainakin tuhat ystävää."

Aada silitteli kuvaa ja toisteli: "muuna, muuna" ja halusi aina uudelleen katsoa tätä sivua.
Ja siihen loppui Aadan muurahaispelko. Annoin kirjan Aadalle mukaan kotiin, vaikka itsekin kyllä pitäisin sen omassa hyllyssäni. Ehkäpä kuitenkin siitä on Aadalle enemmän iloa ja hyötyä. Kuulin, että kirjaa on luettu kotona ja muurahaiskuva kiinnostaa edelleenkin. Kiitos siis, Matti Pikkujämsä hienosta kuvasta!

Toinen mukava, ötököistä kertova kuva- ja laulukirja (ja cd-levy) on Pikku Papun laulut. Siinä on Liisa Kallion kuvat ja runot, joihin sävelen on tehnyt Soili Perkiö. Sitäkin katselimme yhdessä samalla lauluja kuunnellen.

Luetaan! sanoi Aada mammalle

Ostin Aadalle kirjan Peiton alle! Olin nähnyt sen kirjastossa ja ajattelin, että se sopii hyvin ääneenluettavaksi pienelle kuulijalle, joka ei vielä jaksa pitkiä tarinoita kuunnella. Tässä Peiton alle! -kirjassa lapsi saa auttaa eläimiä nukkumaanmenopuuhissa. Pikku possu, norsu, seepra ja monet muut ovat menossa nukkumaan. Kirjassa on joka aukeamalla kääntyvät läpät, joita kääntämällä eläin saa päälleen peitteen. Kirjan alussa kerrotaan, että on ilta ja on aika mennä nukkumaan ja kysytään: "kuka vielä ei ole peiton alla". Tämä sama kysymys toistuu joka sivulla ja vastauskin on aina sama: "MINÄ!"

Aada piti kirjasta niin paljon, että minun oli luettava se varmaan kymmenen kertaa yhden illan aikana. Vähän väliä tyttö kiepsahti syliini kirjan kanssa ja ilmoitti: "Luetaan!" Mieluisin kuva oli viimeisellä aukemalla, jossa piti peitellä riikinkukko. Se oli vielä liian vaikea sana Aadan sanoa, se lyheni Aadan suussa vain kukoksi, mutta kovasti hän yritti sitä sanoa. Välillä kirja luettiin pikalukuna riikinkukkoon asti ja sitten tutkittiin tarkasti kuvaa ja peittoa.

Kirjan yksinkertainen idea toimi mainiosti. Aika hauskaa on lukea samaa tekstiä uudestaan ja uudestaan, ääneenlukija voi eläytyä lukemiseen vaihtelemalla äänensävyä eri eläinten kohdalla. Kirjan paperi vain on aika ohutta, mitenkähän se mahtaa pienen peittelijän käsissä kestää? Samaa ideaa voisi toteuttaa omatekoisessa kirjassa, jos vain jaksais ja viittis vähän pinnistää ja ponnistaa ja tehdä kangaskirjan vaikkapa tilkuista.


Eilen illalla sain peitellä myös Aadan nukkumaan, antaa omat rakkaat unilelut, Jeppe-kissan ja pikku-Muumin kainaloon ja tutin suuhun. Ja vielä silittää pienen pehmoista päätä ja toivottaa kauniita unia. Ihana pieni ihminen!


Tämän kirjan tekijät ovat Dean Hacohen (teksti) ja Sherry Scharschmidt (kuvitus). Suomennos Ari Jaatinen ja kustantaja Nemo 2011.

Eino-poika maan uumenissa

Arja Puikkosen, Kirmo Lintisen ja Kustaa Saksin yhteistyönä on syntynyt musiikkisatu-kuvakirja Haapaneitty,mettän tyttö. Alunperin oli vain Puikkosen kansansatumainen tarina ja Lintisen säveltämä tarinaa tukeva musiikki, jota on esitetty lastenkonserteissa, mutta nyt mielikuvituksellisesta tarinasta pääsee nauttimaan myös kirjan avulla. Kustaa Saksin kuvitus on ihan omanlaisensa. Tummat, hieman pelottavat kuvat tukevat tarinaa, jossa pieni Eino-poika, noin 5-vuotias kyllästyy odottamaan äitiä ja lähtee omille teilleen. Leikkipuistoon ei Einolla ole lupa mennä yksin, mutta sinnepä hän menee. Eino kuitenkin huomaa, että liukumäestä on ikävää laskea yksin ja niinpä hän päättää keinua. Keinuessaan Eino näkee kissan ja siitä alkaakin tarinan jännittävä osa. Eino lähtee seuraamaan kissaa ja joutuu metsään ja eksyksiin. "Eksyksissä oleminen ei ollut hassumpaa. Ei tarvinnut huolehtia kotipihaan palaamisesta, kun sinne ei enää osannut". Metsässä oli sitä paitsi paljon nähtävää, enemmän kuin leikkipuistossa. Mutta, kun vastaan tulee kiviröykkiö ja sen päällä peikko, tarina käy jännittäväksi. Peikko kutsui pojan ja kissan juhliin maan uumeniin. Eino ei olisi uskaltanut lähteä ilman äidin lupaa, mutta peikko on toista mieltä ja heittää Einon ja kissan maassa olevaan aukkoon.  Äkkiä Eino huomaa olevansa juhlien odotettu sulhanen, jonka pitäisi mennä naimisiin Haapaneittyn kanssa. Miten tarinassa lopulta käy: joutuuko Eino naimisiin, vaikka onkin omien sanojensa mukaan "liian pieni", pääseekö Eino koskaan pois metsästä ja mikä rooli  kissalla on tässä jännittävässä seikkailussa?
Kirjan liitteenä olevalla cd-levyllä tarinan kertoo näyttelijä Ismo Kallio ja musiikin esittää GT-ensemble (soittimina viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, huilu ja oboe).
Musiikki antaa tarinalle oman jännittävän mausteen: soittimet kuvaavat hienosti sadun tunnelmia ja tapahtumia.

Eino oli 4-vuotias, kun otin kirjan luettavaksi - ja kuunneltavaksi. Hieman
minua arvelutti, sillä Eino on aika herkkä ja arka poika ja kun vielä oli mammalla ja vaarilla yökylässä (pelkäsin, että nukkumaanmennessä rupeaa pelottamaan). Mutta eihän Einoa pelottanut yhtään. Hänestä oli jännää, että päähenkilönä oli Eino ja että perheessä oli vauva (Einokin oli juuri saanut pikkuveljen). Hassua oli juhlien päättyminen katastrofiin, jossa hienot leivonnaisetkin muuttuivat ihan joksikin muuksi!

Maria Vuorion kiperiä kysymyksiä

Maria Vuorio on kirjoittanut monta hienoa lasten- ja nuortenkirjaa. Tässä uusimmassa, "Kuningattaren viitta ja muita kiperiä kysymyksiä" on lyhyitä, hauskoja tarinoita, joissa pohditaan mm. itsensä hyväksymistä. Tarinassa ”Sammakko katsoo peiliin” nuorella rupisammakolla on paha ongelma, sillä sen ihossa ei ole ensimmäistäkään rupea tai näppylää ja se kuvittelee siksi jäävänsä ilman ystävää.

”Kiperiä kysymyksiä” –tarinassa nuori onkimato ihmettelee: ”mikä minä olen?” ja saa äitinsä hämmästymään. Äiti ajattelee, että lapsen täytyy olla neropatti, kun hän tuollaista miettii. Äiti kyllä tietää, mihin onkimatoa tarvitaan: ne möyhentävät ja ilmastoivat multaa, mutta eipä äiti osaa vastata kysymykseen, mitä eroa on lierolla ja onkimadolla, puhumattakaan siitä, mikä se onki on? 

 

Tarinassa Odotus  taas pohditaan tulitikkujen elämän tarkoitusta. Tämä tarina sopii vaikkapa pieneksi arvoitukseksi kuulijalle: arvaa mikä tämä on: "heitä on keskimäärin 50 ja he odottavat kaikki vuoroaan. Heidän on odotettava pitkällään ahtaassa laaatikossa. Tilaa tulee vähitellen. Joskus voi joutua odotaamaan kauan, joskus kutsu käy koko ajan..."

 

Nimitarinassa ”Kuningatteren viitta” kerrotaan, kuinka suomalaisessa museossa oli kaikkien nähtävillä ainutlaatuinen 700 vuotta vanha Tanskan kuningattaren viitta, joka oli kudottu joutsenten untuvista.  Ja miten käykään: viittaan pesiytyy sukupuuttoon kuolleeksi luultu harvinainen hyönteinen ja pian viitasta on jäljellä vain riekaleet. Hirvittävä hetki on edessä, kun seuraavana päivänä pitää tanskalaisille selittää, mihin viitta on kadonnut. Lukijan mieleen tulee tuttu tunne siitä, kun joku asia menee peruuttamattomasti pieleen ja huomenna koittaa tilinteko: ”kunpa tänään olisi jo huominen… kunpa tämä päivä olisi eilinen.”

Tämä kirja sopii monenikäiselle lukijalle. Kirja laittaa lukijan pohtimaan arkielämän ihmeellisyyksiä, tiedon ja kuvitelman eroa ja ystävyyden merkitystä.

 

Maria Vuorion kirjaa "Olen nähnyt sellaisen" esittelin kerran alakoulun vanhempainillassa. Siinä  myös on lyhyitä tarinoita elämän kummallisuuksista, mm. tarina "Missä tavarat ovat, kun ne ovat hukassa" on oivallista luettavaa monelle äidille ja isälle, jotka ihmettelevät lapsensa hukkaamien tavaroiden kohtaloa.

 

 

 

 

 

 

 

Lukisitko isi nämä kirjat?

Jukka Laukkasen ja Vesa Löhösen neliosainen Pietu-sarja on mainio isien ja poikien yhteisiin lukuhetkiin. Pietu jaYtte-Mytte ovat parhaat kaverit ja he ovat ihan tavallisia pikkupoikia. Pietun iskä tuo poikien touhuihin vauhtia ja vaarallisia tilanteita milloin Tarzanina, milloin mäkiauton ratissa.

Kirjassa Pietu ja iskän ihmekänny ollaan ajan hermolla: iskä on ostanut itselleen uuden superhienon kännykän, jolla ”voi surffata, mesettää, tsättäillä ja siinä on myös piljoonan pikselin pokkulapakkula. Niin, ja purkinavaaja on myös ja kenkälusikka, jakopäänhihnan kiristin ja pesukoneeseen kadonneiden sukkien gee-pee-är-äs-yx-vee”. Kun Ytte-Mytte ehdottaa illan leikiksi lamppuskaa, iskäkin innostuu lähtemään mukaan, sillä ”ajatus lamppuskasta tai mistä tahansa muusta kuin puhelimen käyttöohjekirjojen lukemisesta kuulosti sillä hetkellä oikein hyvältä”.

Mutta, kuten tavallista, lamppuskakaan ei suju iskältä ilman kommelluksia. Iskä näkee piilostaan, kuinka leipomon takaovella on hämäräperäinen hiippari. Onneksi iskällä on kännykkä mukana ja kännykässä tietysti kamera. Iskä nappaa kuvan hiipparista ja  lähettää kuvan poliisille ja mitä sitten tapahtuukaan?

Pietu-kirjoja on hauska aikuisenkin lukea, ne ovat huumoria pullollaan. Tekstiä kirjoissa on tosi vähän. Näiden ääneenlukemiseen ei mene montaakaan minuuttia!  Luulen, että aikuislukijat hieman karsastavat karikatyyrisiä hahmoja, mutta aivan turhaan.
 

 

Eino ja Mikko Murina

Tänä keväänä saimme uuden Mikko Murina -kirjan! Einon kanssa olemme nautiskelleet aiemmin kirjoista Mikko Murina ajaa veturia, Mikko Murinan hassut touhut, Mikko Murinan uintiretki ja Mikko Murinan joulupuuhat.

Kirjoissa iso kömpelö karhu touhuilee ystäviensä Sini Valaan (joka on kultakala) ja Manu Mäyrän kanssa. Sivuhenkilönä on myös maanviljelijä Kuokkamaa (ja hänen kotieläimensä, kanat ja lampaat). Mikko Murina joutuu hurjiin seikkailuihin milloin uteliaisuutensa milloin ajattelemattomuutensa vuoksi ja niistä nämä mainiot kirjat kertovat.

Ensimmäisenä luimme kirjaston poistomyynnistä ostetun Mikko Murina ajaa veturia -kirjan. Siinä Mikko ja Sini Valas joutuvat jännittävän seikkailuun leikkiessään ihan oikealla veturilla. Veturi on seissyt hylättynä käytöstä poistetulla rataosuudella ja aina tiistaisin Mikko menee veturille leikkimään ja kuinka ollakaan, tällä kertaa veturi hyrähtääkin käyntiin ja niin päästään mukaan hurjalle junamatkalle. Kirja iski heti ensi lukemalta. Sen huumori puri Einoon, vaikka poika oli tuolloin 3-vuotias. Seuraavana tutustuimme kirjaan Mikko Murinan hassut touhut. Siinä on monta pientä hauskaa tarinaa. Einoa nauratti mm. tarina, jossa Mikko Murina paistaa perunoita ja tarina siitä, kun Mikko haluaa soittaa käyrätorvea. Joulun aikaan luimme sitten kirjan Mikko Murinan joulupuuhat. Minua vähän arvelutti tämän lukeminen, sillä siinä käy niin, että Mikko Murina joutuu pukeutumaan joulupukiksi ja pelkäsin, että pilaan Einolta uskon joulupukkiin. Onneksi pelko oli turha!

Kaikissa Mikko Murina -kirjoissa kuva ja teksti tukevat toisiaan, molempia tarvitaan, jotta sanoma menee perille. Pelkkä kirjan lukeminen ei riitä, kuvissa tulee esiin asioita, joita teksti ei kerro. Esimerkkinä edellä mainittu käyrätorven soitto, jossa Mikko ei saa torvesta pihahdustakaan ja tuumaa, että torvi on liikaa mutkalla ja rupeaa suoristamaan sitä. Tästä ei teksti kerro mitään, vaan kuvat. Luin kokeeksi itsekseni ääneen myös uusimman Mikko Murinan ja totesin, että pelkästään kuuntelemalla ei pääse jyvälle tapahtumista, kuvat ovat ehdottoman tärkeät.

Se tämän kevään kirja on Mikko Murina patikkaretkellä. Kun kerroin kirjasta Einolle puhelimessa, oli hän isältään kysynyt, mikä se patikkaretki on. Eli taas tuli yksi vieras sana tutuksi lapselle. Uusi asia tuli myös aikuiselle lukijallekin, nimittäin maitohissi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoristomaisemaan ja  lampaat laiduntavat kesäisin vuorilla ja lypsetty maito kuljetetaan maitohissillä alas laaksoon. Myös kirjan luolakuvaus on eksoottinen suomalaislukijalle. Kirja alkaa hauskasti, ensimmäisellä aukemalla on iso kuva ja teksti: "Mikko Murina tekee sitä, mitä joka keskiviikko...". Tiistaisinhan hän ajaa veturia, kuten me tosifanit jo tiesimmekin. Jännitystä on taatusti luvassa silloin, kun päähenkilönä on Mikko Murina ja tässä kirjassa se jännitys tietysti tulee siitä, että retkeläiset eksyvät. Onneksi kaikki päättyy kuitenkin hyvin! Kun kirja oli luettu loppuun, päätimme mekin lähteä yhdessä ensi kesänä patikkaretkelle!  Kirjan etu- ja takakansien sisäsivut antavat vinkkejä siitä, mitä reppuun pakataan, kun lähdetään retkelle. Mikko Murinalla oli ihan väärät varusteet ja sekös oli hauskaa!

Tiedot kirjoista:
tekijä: David Napp, suomentaja: Mirka Lahti
Mikko Murina ajaa veturia. 2008.
Mikko Murinan hassut touhut. 2009.
Mikko Murinan uintiretki. 2010.
Mikko Murinan joulupuuhat. 2011.
Mikko Murina patikkaretkellä. 2013.
kustantanut Kustannus Mäkelä.