Säpsy pelkää pimeässä vaanivia mörköjä

 Anna Tommola (teksti), Pete Revonkorpi (kuvitus) Säpsy uhmaa kohtaloa. WSOY 2020. Kirjassa kerrotaan pienen Säpsyn pimeänpelosta ja kuinka siitä päästään eroon. Kuvitus tukee hienosti tarinaa. Tummat ja pelottavat värit kertovat Säpsyn peloista, mutta aamun tullessa kuvat vaihtuvat iloisiksi ja kirkkaiksi.  

Kun Säpsy kotona pelkää pimeässä vaanivia mörköjä, hän huutaa niin lujaa, että äiti tulee lohduttamaan. Säpsy pelkää kauheita olentoja, jotka voivat tulla ja syödä hänet. Tämmöisiä olentoja ovat avaruusmiehet, möröt, haamut, ministerit, vaapsahaiset ja nelikulmaiset, nelijalkaiset isot, joilla on silmät, muttei suuta. Mutta tänä iltana Säpsy on mummolassa eikä silloin voi huutaa.

"On ilta. Sataa.Ja möröt näkyvät. Ne näkyvät, jos juuri nyt katsoo. Säpsy on siitä aivan varma. Siksi hän ei katso ulos. Juuri nyt hän ei halua huutaa ketään."


Säpsy pelkää myös kovia ääniä. Kun vaari perunoita kuoriessaan viiltää sormensa ja ärähtää, Säpsy pelästyy ja menee pöydän alle piiloon. Onneksi vaarin haava ei ollutkaan vaarallinen eikä vertakaan tullut paljon. Verikin on Säpsystä pelottavaa ja yöllä tulee mieleen tummanpunaisia veriajatuksia.

Aamulla pelottavat asiat häipyvät Säpsyn mielestä. Kuvatkin sen kertovat, synkät värit muuttuvat iloisiksi ja kirkkaiksi. Aurinko paistaa, maailma on ihan keltainen. 

Vaari on käynyt aamu-uinnilla. Vaari on maailman rohkein.Mummo sanoo, että vaari uhmaa kohtaloa. Sitä Säpsy ei oikein käsitä. 



Säpsykin haluaisi olla rohkea, mutta miten peloista pääsee eroon? Kun äiti vihdoin tulee lomalle mummolaan, pelot haihtuvat. Siihen on syynä se, että vaari kertoo pelkäävänä saunarannan vesikasveja. Voiko  vaarikin tosiaan pelätä? Vaari kertoo, että on hyvä vähän pelätä, koska jos ei pelkää mitään, voi tehdä tyhmyyksiä. Niinpä Säpsy rohkaisee mielensä ja käy myrskyisenä iltana katsomassa pimeyttä, tuulta ja sadetta, mutta mörköjä ei siellä näy. 

                                                                                           

Aamuyöllä Säpsy saa ajatuksen voimalla mörön kutistumaan pieneksi.

 Rajuilman jälkeen tulee aurinkoinen aamu ja Säpsy toteaa, että "maailma on vähän pelottava, mutta tosi hieno."  Tätä kirjaa suosittelen lukemaan pelokkaille lapsille. Ehkäpä pimeässä vaanivat möröt kaikkoavat muiltakin kuin Säpsyltä. 

Anna Tommola on aiemmin kirjoittanut aikuisten romaanin, novellikokoelman, tietokirjan unista ja vanhemmille tarkoitetun oppaan Rauhoita ja rohkaise: apua lapsen stressitilanteisiin. Toivon, että hän tekee muitakin kirjoja, joista vanhemmat saavat tukea lapsen tunne-elämän pulmiin. 

Freelancekuvittaja Pete Revonkorpi on kuvittanut muutaman kuvakirjan. Pidän hänen tyylistään. Kuvitus on kaunista, värikästä ja välillä vähän pelottavaakin. Hienosti kuvien katselija pääsee kokemaan eri tunnetiloja. 

Opetellaan kierrätystä Elsan ja Laurin kanssa

Mukavaa, kun lastenkirjoissakin opetellaan kierrätystä! Luulen, että lasten kautta saadaan moni aikuinenkin huomaamaan, miten kätevää ja hyödyllistä kierrätys on, kun vain ensin saa homman järjestykseen esimerkiksi miettimällä, miten meidän perheessä asia hoituu (missä on kierrätyspisteet, mihin kotona saadaan kaikille jätteille oma paikka, käytetäänkö kirppiksiä jne). Kannattaa muistaa, että toisen romu on toiselle aarre. 

Nyt Kerttu Rahikan Elsa ja Lauri -sarjakin osallistuu "kierrätystalkoisiin" uudella kirjalla Elsa ja Lauri kierrättävät. Tavaroiden kierto alkaa siitä, kun isä ja äiti päättävät, että nyt Elsa ja Lauri saavat omat huoneet. Ensin on kuitenkin mietittävä, mitä tehdään kaikille lasten tavaroille ja pitääkö hankkia jotain uutta. Lapset saavat itsekin osallisua lajitteluun: mitkä tavaroista säästetään, mitkä viedään kirpputorille, mitkä heitetään pois. Ihan helppoa ei luopuminen ole, Lauri ei tahtoisi luopua yhdestäkään pehmodinosta. Kerrossänky myydään pois ja "uudet" tarpeelliset huonekalut löytyvät kierrätyskeskuksesta. Elsa tietää, että vanhasta pöydästä saa uudenveroisen, kun pyytää vaaria maalaamaan sen.

Kirjan lopussa on tieto-osio, jossa kerrotaan, mitä kierrättäminen on, miksi se on tärkeää ja miten kierrätetään. Lisäksi vielä annetaan vinkkejä, miten voi välttää turhaa jätettä vaikkapa askartelemalla.

Muut Elsa ja Lauri -sarjan kirjat: 

Elsa ja Lauri uimahallissa, Elsa ja Lauri juhlissa, Elsa ja Lauri matkustavat, Elsa ja Lauri riehuvat, Elsa luistelemassa. Osan kirjoista on kustantanut Sanoma Pro  ja osan Kustannus Mäkelä.

Kirjasarjan tekstin on tehnyt kasvatustieteen maisteri ja varhaiskasvatuksen opettaja Kerttu Rahikka. Sarja kuvaa lasten arkielämää ja varmastikin päiväkotimaailmassa tällaisilla kirjoilla on tarvetta. Tätä sarjaa voisi sanoa lasten tietokirjaksi, koska siinä käsitellään arjen tärkeitä taitoja, mm. käyttäytymistä eri tilanteissa ja tutustumista lapselle uuteen asiaan. Kerttu Rahikka käyttää selkeää kieltä, jota on helppo lukea ääneen ja jonka lapsikin ymmärtää. Tekstiä ei ole liikaa, kuvat kertovat lisää. Suosittelen sarjaa 3-7 -vuotiaille.

Kirjat on kuvittanut  Nadja Sarell. Hän on ammatiltaan tanssija, mutta on myös kouluttautunut kuvittajaksi. Hän kuvittaa lasten- ja oppikirjoja, paperituotteita ja kankaita. Tämän kirjan kuvitus on värikästä ja kuvissa riittää paljon katsottavaa. Kuvat näyttävät lapsiperheen arkea ja pienen epäjärjestyksen, ei olla sisustuslehdessä vaan ihan arjen keskellä parittomine sukkineen ja hujan hajan olevine leluineen. Hauskaa on, että kirpputorilla on tuttuja esineitä myynnissä. Isohkot kuvat helpottavat myös kirjan lukemista esim. ryhmälle.

Kierrätystä löytyy myös näistä lastenkirjoista:

Iltasatu Pikkuiselle

Viikonlopuksi saimme kolme yökyläilijää, nuorin 1,5 -vuotias oli nyt ensimmäistä kertaa ilman äitiään yökylässä. Vähän jännitti, miten pärjäämme, mutta hienosti selvisimme. Kotona Pikkuisen iltarutiineihin kuuluu iltasatu ja sen jälkeen nukkumaan. Niin oli tapana myös silloin, kun Pikkuisen äiti oli lapsi.

Kirjojahan meillä on paljon, mutta olin kuitenkin lainannut kirjastosta Anna Krogeruksen ja Erika Kallasmaan kirjat "Muttinen ja äiti" (WSOY 2019) ja "Muttinen ja vaari" (WSOY 2020). Äiti-kirjan jätin aamuksi, sillä pelkäsin sen aiheuttavan koti-ikävän, pieni pelko hiipi kyllä vaari-kirjastakin, sillä siinä äiti lähtee seminaariin eli Muttisen kielellä lavuaariin. Onneksi ei mitään paniikkia tullut. 

Minulla on tapana lukea iltasadut sängyllä vierekkäin pötkötellen, niin on mukavaa. Nyt tämä Pikkuinen kuunteli ja katseli tarkkana ja sitten nostin hänet omaan sänkyyn ja silittelin hyvät yöt. 

Muttis -kirjoja suosittelen perheen pienille. Näissä on mukavaa tuttua arkielämää humoristisella otteella kerrottuna ja kuvat kruunaavat kaiken. Toivoisin, että saisimme vielä lisää Muttis-kirjoja, varmaankin ne ovat syntyneet todellisesta arjesta.

Muttinen on pieni ihminen, jolla on ihana äiti ja vaari. Kirjoissa tekstiä on vähän ja se on hyvin selkeää. Kuvat ovat suuria, jopa koko aukeaman peittäviä ja niissä riittää katseltavaa, Muttisen unilelupupu on milloin missäkin ja kissan touhujakin on hauska seurata. Muttinen ja äiti -kirjassa äiti on vähän väsynyt: 

ja niinpä he vaihtavat osia. Äiti saa olla vauva, levätä lattialla viltin päällä ja heiluttaa varpaitaan ja sillä aikaa "aikuinen" Muttinen laittaa aamupalaa. Äiti nukahtaa ja Muttinen tekee kaikkea, mitä aikuiset tekevät: soittelee puhelimella, katselee televisiota, maistelee suklaata ja lopulta lähtee kauppaan ja hän onkin jo ulkona ja pelästyy hirveää pörisijää. Silloin tulee hätä ja äitiä ikävä:

Pian kaikki on hyvin, kun äiti kiitää paikalle ja toteaa: "Ei ole mitään hätää" "Sillä niin äidit sanovat kaikkialla maailmassa". Kirja kertoo kivalla tavalla pikkulasten arkisesta kotielämästä kaikkine rosoineen. Äiti voi ja saa olla joskus väsynyt ja silti elämä sujuu ja väsyneenkin äidin rakkaus Muttiseen kyllä kuvista näkyy. 

Muttinen ja vaari -kirjassa äiti lähtee seminaariin ja lapsenvahdiksi tulee vaari. 

Muttinen on ensin ikävissään ja tahtoo äidin mukaan "lavuaariin". Onneksi vaari jaksaa touhuta monenmoista Muttisen kanssa. Ikävänkin vaari osaa karkottaa, mutta vauhdikkaat leikit saavat vaarin uuvuksiin:

Pienen lepo- ja maalaushetken jälkeen Muttisen tatuoima vaari vie Muttisen puistoon ja antaa kovat vauhdit keinussa, paljon paljon kovemmat kuin äiti. Pian onkin äiti taas kotona ja vaari voi todeta "hyvin pärjättiin".

Näinhän mekin aina tuumaamme, kun pienet yökyläilijät haetaan meiltä. Tämä ihana Pikkuinenkin pärjäsi hienosti, aamulla vaan tuli iso ikävä, kun äiti ei ollutkaan paikalla. Iso ikävä kuitenkin haihtui, kun mamma löysi Yle-areenasta lempiohjelman Nalle, apina ja ankka!

Ihana kuvakirja Mekon matka

Tässä aivan uunituore kuvakirja Sitruuna kustantamolta: "Mekon matka" on psykologi/sanataideohjaaja Elina Komulaisen kirjoittama,  kuvitus  Kristiina Haapalainen ja Sami Vähä-Aho. Erikoisuutena kuvituksessa on valokuvina mekko ja nukke, jotka on valmistettu Mirka Tuovisen ompelimossa (myös kaava on mukana).

Kirjan tarina kertoo pöytäliinasta alkaneen kierrätystarinan, joka hauskasti päättyy vuosikymmenten  kuluttua Italian hiekkarannalle. Ensin oli siis maailman kaunein pöytäliina Aliisan mummolassa. Se meni pilalle, kun siihen kaatui raparperikiisseliä. Aikuisena Aliisasta tuli ompelija ja hän tekee pöytäliinasta kauniin pikkutytön mekon. Mekon saa itselleen Vuokko, joka ihastuu mekkoon niin, ettei Italian lomalla halua pukeutua mihinkään muuhun vaatteeseen. Mutta eräänä iltana äiti pesee mekon ja laittaa sen kuivumaan parvekkeelle ja mitä tapahtuukaan yöllä? Tuuli vie mekon mennessään eikä Vuokko löydä sitä.

Mutta joku mekon löytää: italialaiset kaksoset Rosa ja Violetta löytävät sen ja ihastuvat siihen niin, että päätyvät riitelemään, kumpi saa pukea mekon päälleen.

Ja niinhän siinä käy, että kun oikein kovaa kiskotaan, niin mekko repeää! Siihenkö mekon tarina päättyy? Eipä päätykään! Vaan taas menee vuosikymmen ja ehkä toinenkin, kun aikuinen Vuokko tulee tyttärensä Kielon kanssa samalle lomapaikalle. Vuokko kiertelee kirpputoreja ja kuinka ollakaan Kielo huomaa erään kaupan ikkunassa ihanan nuken. Vuokko katsoo nukkea liikuttuneena: sillä on samasta hänen lapsuutensa ihanasta kukkakankaasta tehty mekko. Vielä kummallisempaa tapahtuu rannalla: siellä Vuokko ja Kielo näkevät pojan, joka lennättää leijaa ja leija on tehty Vuokon mekkokankaasta. Pojan äiti on Violetta ja hän kertoo, miten mekolle oli aikanaan käynyt: repeytynyt mekko jatkoi elämäänsä nuken mekkona ja leijana.

Pidin kovasti tästä kirjasta. Tämä on oikea helmi! Tarinassa on monta hienoa oivallusta: kierrätystä, vanhojen tavaroiden arvostusta, ystävyyttä, haaveita ja unelmia, ihania loma- ja lapsuusmuistoja. Kaiken kruunaa upea kuvitus.

Toivoisin, että kotimaisia kuvakirjoja olisi enemmän tarjolla kirjakaupoissa. Pienten kustantajien on varmaan vaikea saada kirjojaan "kivijalkakauppoihin". Mutta kuinka kirjojen ostajat saavat tietää tämmöisten ihanuuksia olemassaolosta?

Mummo, muistan sinua rakkaudella

Sanna Pelliccioni, Maami Snellman ja Kiti Szalai: Muistan sinua rakkaudella. Kuvitus Sanna Pelliccioni. Teos 2020.

Usein meidän on hankalaa suhtautua kuolemaan ja puhua kuolleista. Kun aikuiselle rakas ihminen kuolee, on joskus vaikea selittää kuolemaan liittyviä asioita lapselle.  Aikuisten suru  saa lapset hämmentymään. Lapset taas suhtautuvat kuolemaan mutkattomasti. Joulun aikaan 4-vuotias lapsenlapseni totesi: "Ensin Jeesus syntyi, sitten se kuoli ja sitten se muuttui luurangoksi."

Tämä kirja kertoo siitä, kun Alman mummo on kuollut ja suru on vallannut koko kodin. Äiti vaan istuu ja tuijottaa tyhjyyteen ja on surullinen.  Almalla on paha mieli ja hän ihmettelee, miksi mummon piti kuolla. Koulussa opettaja lohduttaa Almaa kauniisti: "...mummosta jää sinulle muisto. Ja muistot kulkevat mukana."

Almalla on meksikolainen ystävä Diego, joka kertoo, että myös hänen vaarinsa on kuollut. Diegollakin on ikävä vaaria. Kun vaari kuoli, "surusta tuli niin iso, ettei se mahtunut huoneeseen".
Diego kertoo Almalle, että heillä pidetään pian juhla Dia de Muertos, kuolleiden päivä, jolloin muistellaan kaikkia, jotka ovat kuolleet. Syödään ja juodaan ja iloitaan. Niinpä Almakin päättää muistella mummoa keräämällä esille esineitä, jotka muistuttavat mummosta. Kun äiti katselee Alman muistopöytää, hän purskahtaa itkuun.

"Äiti sulkee Alman syliinsä ja isä sulkee syliinsä koko perheen. Paikka, jossa ikävä asustaa, pienenee."
Tämä kuva on mielestäni kirjan koskettavin kuva!









Seuraavana iltana Diegon äiti soittaa ja kutsuu Alman perheen kuolleiden päivän juhlaan. Ja  juhlasta tulee hieno muistojuhla Diegon vaarin, abuelon ja Alman mummon kunniaksi. Juhlan jälkeen Alman kotonakin tehdään muistoalttari: isä, äiti ja Alma keräävät esille mummolle tärkeitä tavaroita: mummon korvakorut, lempikirjan (Eeva Kilven kirja!), suklaata, villasukat, mummolta saadun unikaverin ja mummon lapsuudenkuvan. Suru muuttaa vähitellen muotoaan ja kirjan kuvituskin muuttuu tummanpuhuvasta iloisemmaksi.

Kirja on koskettava, kaunis ja sitä on vaikea lukea itkemättä! Kuvitus on tummasävyinen, kuten kuolemakin ja meksikolaisuus kyllä näkyy. Onnistunut kokonaisuus ja hyvä lisä kuolemaa käsitteleviin kuvakirjoihin.

Kyllähän meilläkin vietetään pyhämiestenpäivää, mutta jotenkin nämä meidän juhlat ovat aina niin synkkiä ja hartaita. Iloiset muistelujuhlat tuntuvat ainakin tämä kirjan perusteella lohdullisilta, vaikkakin pääkallokeksit hiukan tuntuvat huh, vähän groteskeilta!

Ilon Milli ja pelon Mölli

Nyt sain luettavakseni ihka uuden kuvakirjan: Jenna Kostet on kirjoittanut tarinan ja Kaisu Sandberg on tehnyt kuvituksen  (Myllylahti kustantanut, ilmestynyt 2019). Tämä kirja kertoo peloista ja antaa neuvoja, miten niiden kanssa voi pärjätä.

Milli on iloinen tyttö, joka "pitää metsistä, seikkailuista, pianotunneista ja esikoulusta. Milli pitää maailmasta, koska se on jännittävä ja ihmeellinen paikka."

Kaikki kuitenkin muuttuu äkkiä, kun Milli tapaa Möllin. Mölli on arka ja pelokas (näkymätön) tyttö, joka näkee vaarallisia otuksia joka paikassa. Ja nyt hän on tullut Millin elämään pitääkseen Millin erossa kaikista vaaranpaikoista.

Mölli varoittaa Milliä menemästä metsään, sillä siellä on Mörrikäisiä, kotona taas lattiasta saattaa saada kurkkutukistuksen, öisin vaanii Yömölköt ja onkireissulla uhkaa "merien peto Tuska-Turska, joka saattaa nielaista veneen kokonaisena, mutta sylkäisee ihmiset ulos ja tartuttaa heihin loputtoman tuskan".

Tässä näet, miltä yömölkkö näyttää

Mölli seuraa Milliä joka paikkaan, vaikka Milli yrittää päästä hänestä eroon. Mölli taas on sitä mieltä, että hänen on suojeltava Milliä vaaroilta. Niin sitten Millikin muuttuu araksi ja pelokkaaksi. Hän pelkää hammaslääkäriä, eikä hän tahdo enää esiintyä konsertissa, sillä Möllin mielestä siellä uhkaa hävipäistys. Pahinta on kuitenkin, että voi tulla maailmanhoppu tai yleinen kammotus.

Isä ja äiti ihmettelevät, mikä Millille on tullut, kun hän aiemmin on ollut tosi reipas.

Onneksi apuun tulee vaari. Hän on ainoa, joka oikeasti näkee Möllin. Kun Milli ihmettelee, miten vaari voi nähdä Möllin, vaari kertoo, että meillä jokaisella on oma möllimme. Ja vaarilla on myös keino, miten möllin kanssa pitää elää. Vaarin neuvo tepsii ja niin Milli voi olla taas oma itsensä ja samalla myös olla Möllin ystävä.

Jenna Kostet on kirjoittanut aiemmin muutaman romaanin aikuisille ja nuorille, tämä on ensimmäinen lastenkirja. Graafikko Kaisu Sandberg on tehnyt monenlaisia kuvituksia, mutta tämä on ensimäinen kirjankuvitus. Onnistunut teos kaikenkaikkiaan. Meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne lasten- ja nuortenkirja-alalla, vanhojen tuttujen rinnalla on monta uutta tekijää. Kunhan vain saataisiin kirjat lapsiperheiden käyttöön! Iltasadut ja muut satuhetket kunniaan!

Pidin kirjasta tosi paljon. Kuvitus on raikas, isot koko aukeman kuvat tukevat mukavasti soljuvaa tekstiä. Kuvista löytyy pieniä kivoja yksityiskohtia, mm. siellä täällä piileskelevät silmäparit kertovat katsojalle, että joku pelottava saattaa meitä vaania. Ehkä tämä kirja pystyy auttamaan pelokasta lasta ainakin kertomaan omista mörrikäisistään ja yömölköistään. Ja toivottavasti käy niin, että kun ne saa kerrottua jollekin ja ehkä kuvitettuakin, ne katoavat kokonaan.

Nipistäjä-Kertun terävät kynnet

Pauliina Vanhatalo: Nipistäjä-Kerttu, kuvitus Anna Emilia Laitinen. Kustantaja: S&S, 2019.

Kertulla on pitkät kynnet ja niitä hän totisesti käyttää: "niillä voi nyppiä villapuserosta nukkaa. Niillä voi raapia kutisevaa kohtaa. Jos niitä naputtaa pöytää vasten, kuulostaa siltä kuin pienet sotilaat marssisivat kohti taisteluja." Mutta eniten pitkistä kynsistä on hyötyä silloin, kun Kerttu haluaisi saada isän, äidin tai veljen huomiota. Silloin "Kerttu etsii etusormen ja peukalon väliin sentin ihmislihaa ja painaa kynnet yhteen. Suoraan sanottuna: Kerttu nipistää." Jos aikuisia nipistää, rangaistuksena perutaan Kertulta karkkipäivä tai Kerttu joutuu menemään "omaan huoneeseen miettimään miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella". 

Isä ja äiti ovat kiireisiä ja keskittyvät omiin asioihinsa eivätkä Kertun asiat tunnu heitä kiinnostavan. 

Kerttu saa tarpeekseen, kun häntä ei kuunella missään, ei päiväkodissa eikä kotona. Niinpä Kertun "kynsien mielestä nyt saa riittää. Jo riittää huolimaton huomio ja mitä sattuu -vastaukset." Kynnet iskevät kiinni Sasu-veljen kylkeen ja saavat aikaan melkoisen sotkun, kun Sasu kaatuu tuolilla ja samalla mustikkamehu lentää ympäriinsä. Nyt jääkaapin oveen ilmestyy viimeinen varoitus: jos Kerttu vielä nipistää, kynnet leikataan. Voiko Kerttu olla nipistelemättä, vaikka Sasu oikein yrittää härnätä häntä? 

Jonkin aikaa meneekin hyvin, kunnes isä taas uppoutuu tutkimaan tietokonetta eikä ollenkaan välitä Kertun hienoista tempuista. Silloin "Kertun kynsissä kihisee ja kihelmöi" ja ne iskevät isän niskaan. Ja niin siinä sitten käy, että kynnet leikataan. 

Mutta tarina ei suinkaan pääty tähän, vaan äiti ja isä heräävät mietimään, miksi Kerttu nipistelee. Äiti kertoo, kuinka tärkeää on oppia kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaa. Nyt sovitaan, että Kertun kanssa vietetään oikeaa Kerttu-aikaa ja jos Kerttu on kuukauden nipistelemättä, luvassa on jotakin mukavaa. Mitä Kerttu-aika sitten pitää sisällään? Isän Kerttu-aikaan kuuluu sämpylöiden leipominen eikä isä silloin edes vilkaise kilkahtelevaa puhelintaan. 

Äidin Kerttu-aikaan mennään kirjastoon. "Jokainen tarina on ensin jonkun ihmisen ajatus", sanoo äiti ja jatkaa: "Kirjojen lukemisessa parasta on minusta se, että niiden avulla pääsee käymään muiden maailmoissa". 

Sasu viettää myös Kerttu-aikaa. He pelaavat yhdessä pleikkaa ja Sasu näyttää Kertulle hassuja videoita. Hassutusten lomassa juutuubilaiset kertovat myös vakavampia ja tärkeitä asioita. Niistä Kerttu saa lisää rohkeutta olla oma itsensä.

Äidin tarinoiden myötä Kerttukin oppii kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaansa ja alkaa viihtyä mielikuvitusolentojen kanssa. Ja kun kuukausi on kulunut ilman nipistelyä, Kerttu saa äidiltä ihanan yllätyksen.

Pauliina Vanhatalo on kirjoittanut useita aikuisten romaaneja, myös nimellä Veera Vaahtera. Tämä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa, joka toivon mukaan ei kuitenkaan jää ainoaksi. Kirjassa puhutaan tärkeistä asioista: miten jokainen meistä haluaa tulla huomatuksi. Nykyään kännykät ja tabletit vievät helposti keskittymisen kokonaan ja ollaan vain olevinaan läsnä. Mutta lapsi kyllä vaistoaa, jos emme ole kokonaan hänen kanssaan. Tätä kirjaa on mukava lukea, Vanhatalo käyttää kivoja sanoja, esimerkiksi: "Isä on dramaattisella tuulella" tai "äiti puhuu vierailla sanoilla" tai "siinä ei auta anteeksi pyytäminen eikä vastaanpyristely, ei ulvominen eikä edes se, että Kerttu yrittää purra". Kirjassa tavoitetaan hienosti lapsen ajatusmaailma. Anna Emilia Laitinen on tehnyt kirjojen kuvituksia aiemminkin, tämä on ensimmäinen Suomessa julkaistu kuvakirja. Pidän hänen selkeästä ja ilmeikkäästä tyylistään. Nipistäjä-Kertun voisi jakaa 4-vuotisneuvolassa jokaiselle perheelle, on tässä sen verran painavaa asiaa!