Eerolle iltasatuja
Onpas vierahtänyt pitkä aika viimeisestä merkinnässä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etten olisi lukenut lapsenlapsille, olen vaan laiska kirjaamaan asioita. Nyt minulla on jo viisi lastenlasta, joten kuulijoita riittää. Vanhin lapsenlapseni Eino täyttää jo 9 vuotta, mutta hänellekin saan lukea aina silloin tällöin. Hän lukee itsekin paljon, nykyään Einon suosikkikirjasarja on Neropatin päiväkirja. Iltasatuja poikani perheessä luetaan joko niin, että isi lukee tai niin, että kuunnellaan cd-levyltä äänikirjaa. Nyt siellä luetaan Vernen Maailman ympäri 80 päivässä, jota poikani aikoinaan katsoi piirrettyvä tv-sarjana.

Nyt syyslomalla sain lukea 4-vuotiaalle Eerolle. Eero itse valitsi kirjat, minä sain valita myös muutaman ja niinhän siinä kävi, että 7 kirjaa luettiin iltasaduksi. Tosin mukana oli pari Maisa-kirjaa, joiden lukemiseen ei kauan mennyt. Yleensä lapset valitsevat aina samat kirjat. Nyt olin ottanut kirjastosta pari uutta kirjaa: Juijja Wieslanderin Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä! ja  Tim Warnesin Varoitus! Ei saa koskea.

 





Mimmi-kirjan kuvitus hivelee silmää. Nyt kun on kesä takana, voi vielä muistella, miltä kesäinen ilta näytti ja miltä tuntui kahlata järvessä. Sven Nordqvistin kuvista, ainakin Variksen verstaasta tulee heti mieleen Viiru ja Pesonen, on siinä niin tarkkaa työtä tehty. Tarina sinänsä on taattua Mimmi-laatua. Mimmi on  tutkimassa sukelluslaseilla järven elämää ja juttelemassa kalojen kanssa. Mimmi houkuttelee Varista uittamaan lasten tekemiä veneitä, mutta se ei sitä kiinnosta. Sen sijaan Varis saa päähänsä nikkaroida itselleen kilpaveneen. Kuinka siinä sitten kävi, mihin katosi Mimmin pyörästä sisäkumi ja miksi kirja loppuu runoon: 

"Jos ilmaan lujaa syöksähtää
 ja alas laiturille mätkähtää 
niin siinä pyörälle menee pää."


Tim Warnesin Varoitus! Ei saa koskea kirja sopii lapsille, jotka pitävät laskemisesta. Siinä on ihana krokotiili nimeltään Muhkuraisen Kuhmurainen ja myyrä, jotka tykkäävät "laputtaa" kaikkea, mitä näkevät. Eräänä päivänä ystävykset joutuvat hirvittävän onnettomuuden uhriksi, kun Muhkuraisen kuhmurainen löytää jännittävän silinterihatun. Hatussa on kyllä lappu: Varoitus! ei saa koskea, mutta siitäkös Muhkuraisen kuhmurainen välittää. Hatusta alkaa ilmestyä pupuja aivan valtavasti eikä myyrä pystynyt niitä laputtamaan eikä edes laskemaan. Kaiken kauheuden lisäksi puput löytävät tiensä myyrän porkkanamaalle. Miten pulma ratkeaa?
Kirjassa on suurikokoinen teksti, joten se voisi olla mieluista luettavaa vaikkapa juuri lukemaan oppineelle.

Seuraavana iltana iltasatua oli kuulemassa myös Eeron serkku Aada. Pientä vääntöä tarvittiin ennen kuin pääsimme yhteisymmärrykseen luettavista kirjoista. Oli liikaa vaihtoehtoja. Lopulta pääsimme sopuun ja iltatoimet tehtyä. Iltasatu luettiin pötkötellen vaarin ja mamman sängyssä. Viiru ja Pesonen kettujahdissa ja Kolme pikkuhukkaa ja iso paha sika olivat hiukan jännittäviä, mutta kuitenkin hauskoja. Nämä neljävuotiaat eivät vielä tunteneet klassikkosatua Isosta pahasta sudesta, joten kirja ei mielestäni toiminut niin kuin oli tarkoitus. Täytyy seuraavaksi  kerraksi etsiä se vanha tarina!

Tiina Nopolan Siiri-sarja on jo tuttu "meidän" lapsille. Nyt on tullut uusi, nimeltään Siiri ja heppa Huoleton. Siinä Siiri tekee itselleen vanhasta lattiaharjasta ja sukasta hienon keppihevosen ja siitä alkaa seikkailu, jonka päätteeksi Siiri saa uuden ystävän. Voin kuvitella, että monessa kodissa tehdään keppareita tämän kirjan jälkeen. Mukava kirja, jossa vaivihkaa puhutaan ystävyydestä, kiusanteosta ja toisen huomioonottamisesta!

Oma suosikkikirjani on ehdottomasti Kukon ja kanan sauna. Se on vanha suomalainen kansansatu, joka ilmestyi Tini Sauvon kuvittamana  vuonna 1983. Siinä tulee ihan huomaamatta välitettyä lapsikuulijalle kansanperinnettä. Puhutaan vihdanteosta, sepän työstä, leivän leipomisesta, lypsämisestä jne. Kun lapsi kuulee kirjan ensimmäistä kertaa, hän kuuntelee hiljaa, mutta jo seuraavalla kerralla alkaa jo muistella: "kuka paikkaa ämpärin", "mistä maitoa saa" jne. Ja hauskin on kirjan loppu: ensin kana keksii, mistä munia saa ja sitten vasta lasta naurattaa, kun saunaan menevät niin seppä, emäntä, lehmä, koivu, niitty jne.


 Eero on kova syömään ketsuppia. Ja siksi meillä usein ruokapöydässä muistellaan, miten se Ilpo Tiihosen ketsuppiruno oikein menee. Tätä runoa on meidän lapsille luettu 30 vuotta sitten ja hyvin se vieläkin toimii. Nyt oli hyvä aika kaivaa esiin Pikku Pegasos ja lukea tämä iltasatujen lomassa

Jees ketsuppia, huusi jenkki

hihat sinapissa, ketsupissa penkki.

Ei elämästä tule mitään ilman tätä kamaa!

Neiti, vielä yksi! Ja väliin sitä samaa!

Ketsuppia jees!

Ketsuppia lahkeesees

ja ketsuppia poskeen,

lisää ketsuppia äkkiä

tai minä hyppään koskeen!

Se on rauhoittava lääke

vauhkoon tohveliin,

sitä presidentti pistää

kermavohveliin,

ei ole toista yhtä hyvää kamaa.

Neiti, lisää sitä samaa!

Ketsuppia jees!