Iltasatu mammalle

Maukan ja Väykän naamakirja
Nyt ei ollut pieniä kylässä, joten mamma luki itselleen iltasadun. Kirjastoon oli tullut uusi Timo Parvelan kirja Maukan ja Väykän naamakirja. Tämä kirja on pitäisi oikeastaan lukea ensimmäisenä, jos aikoo tutustua Maukka ja Väykkä -sarjaan, sillä tässä kerrotaan, mitä oikein on tapahtunut ennen ensimmäistä Maukka ja Väykkä -kirjaa: miten eläimet ovat päätyneet kylään ja miten Maukka ja Väykkä ovat tutustuneet toisiinsa. Lukija saa varautua hassuihin, outoihin ja myös hiukan jännittäviin tapahtumiin, onhan kyse Timo Parvelasta.
Eläinten kylä sai alkunsa siitä, kun "Kana von Got nuorena paronittarena peri tuhat hehtaaria maata, kartanon ja säkillisen kultarahoja. Ja ihastui sitten kettuun." Ja kuinka ollakaan, tapahtui niin kuin joskus tapahtuu myös ihmisten maailmassa: kettu käytti hyväkseen rakastunutta kanaa ja puijasi siltä lähes koko omaisuuden. Onneksi ei sentään ihan kaikkea, kanalle jäi sen verran rahaa, että se sai pienen mökin järven rannalta ja hiukan maata, jonka se kuitenkin lahjoitti pois pala palalta jokaiselle, joka "haki turvaa, suojapaikkaa tai vain rauhaa". Ja siitä sitten syntyi eläinten kylä, jonne vihdoin viimein päätyivät myös Maukka ja Väykkä.

Maukka ja Väykkä -sarja on aivan ehdoton ääneenlukusarja. Siinä ei aliarvioida lasta ja sitä aikuinenkin lukee ilokseen. Vaikka huumorilla on tärkeä osa, ei meno ole pelkkää kohellusta, vaan vaivihkaa lukijalle kerrotaan myös tärkeitä oppeja elämästä, miten jokaisella on paikkansa ja arvonsa ja jokaiselle riittää ystäviä ja myötätuntoa. Ehkäpä lukija oppii vaivihkaa jotakin siitä, miten meidän pitäisi (ja ei pitäisi) kohdella muita ihmisiä. Maukka on toisaalta vastustamattoman ihana, mutta toisaalta taas häikäilemätön hyväksikäyttäjä. Väykkä taas on suloinen uurastaja ja uhrautuja, joka toteuttaa Maukan hullutkin päähänpistot, vaikka tietää, ettei tahtomiset lopu koskaan ja että tuloksena on useimmiten enemmän tai vähemmän iso pettymys.

Mamma luki vielä lisää iltasatuja itselleen: porilainen uusi kustantamo on jostakin napannut todellisia herkkupaloja Gemma Merinon kirjan Krokotiili, joka inhosi vettä ja Peter Brownin kirjan Herra Tiikeri villiintyy. Tactic 2014

Krokotiili, joka inhosi vettä

Olipa kerran pieni krokotiili, jolla oli monta sisarusta. Tämä pieni  krokotiili oli kuitenkin erilainen kuin muut: se ei pitänyt ollenkaan vedestä. Se kyllä olisi halunnut leikkiä sisarustensa kanssa, mutta kun se ei halunnut kylpeä ammeessa eikä mennä uimakerhoon. Se halusi kiipeillä puihin. Mutta koska se oli yksinäinen, se päätti yrittää olla niin kuin muut ja osti itselleen uimarenkaan. Ja mitä sitten tapahtui: asiat eivät menneet niin kuin pieni krokotiili oli ajatellut.
Kirjassa on mielenkiintoinen ja erilainen kuvitus ja taittokin  tehty tavanomaisesta poikkeavasti. Ja se sanoma: erilaisuuden hyväksyminen ja itsetunto, kaikki olemme omanlaisiamme ja silti tärkeitä.

Herra Tiikeri villiintyy

Herra Tiikeri asuu eläinten kaupungissa, pukeutuu tyylikkäästi ja kävelee kahdella jalalla kuten muutkin eläinasukkaat. Kaikki muut olivat tyytyväisiä elämäänsä paitsi Herra Tiikeri: hän oli kyllästynyt olemaan kunnollinen. "Hän halusi vähän löysätä. Hän halusi pitää hauskaa. Hän halusi olla ... villi." Ja niinpä hän villiintyy ensin vain vähän eli alkaa kulkea neljällä jalalla. Pian hän muuttuu yhä villimmäksi ja tiikerimäisemmäksi ja silloin hänen ystävänsä toteavat paheksuen: "jos sinun pitää olla noin villi, mene viidakkoon". "Mikä loistava ajatus" sanoo Herra Tiikeri ja juoksee viidakkoon. Viidakossa tiikeri kuitenkin tuntee itsensä yksinäiseksi ja palaa takaisin kaupunkiin. Kaupungin elämä on kuitenkin muuttunut: muutkin eläimet haluavat aina silloin tällöin villiintyä ja juosta viidakkoon ja hei, nythän kaikki ovat tyytyväisiä. "Kaikelle on aikansa ja paikkansa - jopa villiintymiselle". Kirjan kuvitus on tehty 60-lukulaiseen tyyliin. Kaupunki on harmaa, ruskea ja musta ja viidakko kutsuvan vihreä. Väripilkkuna loistaa ihana oranssi tiikeri. Kirjan tekijä Peter Brown on palkittu yhdysvaltalainen taiteilija.