”Kiperiä kysymyksiä” –tarinassa nuori onkimato ihmettelee:
”mikä minä olen?” ja saa äitinsä hämmästymään. Äiti ajattelee, että lapsen täytyy olla neropatti, kun hän tuollaista miettii. Äiti kyllä tietää, mihin onkimatoa tarvitaan: ne möyhentävät ja ilmastoivat multaa, mutta eipä äiti osaa vastata kysymykseen, mitä eroa on lierolla ja onkimadolla, puhumattakaan siitä, mikä se onki on?
Tarinassa Odotus taas pohditaan tulitikkujen elämän tarkoitusta. Tämä tarina sopii vaikkapa pieneksi arvoitukseksi kuulijalle: arvaa mikä tämä on: "heitä on keskimäärin 50 ja he odottavat kaikki vuoroaan. Heidän on odotettava pitkällään ahtaassa laaatikossa. Tilaa tulee vähitellen. Joskus voi joutua odotaamaan kauan, joskus kutsu käy koko ajan..."
Nimitarinassa
”Kuningatteren viitta” kerrotaan, kuinka suomalaisessa museossa oli kaikkien
nähtävillä ainutlaatuinen 700 vuotta vanha Tanskan kuningattaren viitta, joka
oli kudottu joutsenten untuvista. Ja
miten käykään: viittaan pesiytyy sukupuuttoon kuolleeksi luultu harvinainen
hyönteinen ja pian viitasta on jäljellä vain riekaleet. Hirvittävä hetki on
edessä, kun seuraavana päivänä pitää tanskalaisille selittää, mihin viitta on
kadonnut. Lukijan mieleen tulee tuttu tunne siitä, kun joku asia menee
peruuttamattomasti pieleen ja huomenna koittaa tilinteko: ”kunpa tänään olisi
jo huominen… kunpa tämä päivä olisi eilinen.”
Tämä kirja sopii monenikäiselle lukijalle. Kirja laittaa
lukijan pohtimaan arkielämän ihmeellisyyksiä, tiedon ja kuvitelman eroa ja
ystävyyden merkitystä.
Maria Vuorion kirjaa "Olen nähnyt sellaisen" esittelin kerran alakoulun vanhempainillassa. Siinä myös on lyhyitä tarinoita elämän kummallisuuksista, mm. tarina "Missä tavarat ovat, kun ne ovat hukassa" on oivallista luettavaa monelle äidille ja isälle, jotka ihmettelevät lapsensa hukkaamien tavaroiden kohtaloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti