Pelastaako tohtori Proktori joulun?

Viides tohtori Proktorista kertova kirja "Pelastaako tohtori Proktori joulun?" on vauhdikas ja hauska seikkailu joulun pelastamiseksi. Joulunvietto uhkaa jäädä vain rikkaiden oikeudeksi, sillä ahne, ilkeä ja upporikas herra Traani on viekkaudella hankkinut Norjan kuninkaalta yksinoikeudet joulunviettoon. Se tarkoittaaa sitä, että kukaan ei saa viettää joulua ilman Traanin lupaa. Kaikki jouluun liittyvä on kielletty, jopa hyvän joulun toivottaminen. Lupa joulun viettämiseen myönnetään  vain heille,  jotka ostavat Traanin tavaratalosta tavaraa 10 000 kruunulla. Joulupoliisit on komennettu valvomaan kansalaisia, ettei kieltoa rikota.

Niinpä tohtori Proktori, Älli ja Liisi päättävät, että joulu on pelastettava. Ensin mennään tapaamaan kuningasta, mutta siitä ei ole apua. Kuningas oli joutunut Traanin huijaamaksi eikä asialle voi mitään, vaikka uhkana on nyt myös kansainvälinen selkkaus, sillä Suomi ei hyväksy joulun yksinoikeuden myymistä. Sitten kolmikko lähtee etsimään erästä miestä Yksinäisen Hautakiven kievarista. Mies istuu synkkänä olutkolpakon takana. Hän on tohtori Proktorin vanha tuttu, nimeltään Stanislaw ja on kuin onkin joulupukki, iältään yli 200 vuotias. Ensimmäiset joululahjat hän jakoi jo silloin, kun "Napoleon mellasti Euroopassa".

Joulupukin historia on aika erilainen, mitä olemme täällä Suomessa kuulleet. Tohtori Proktorin isä ja isoisä olivat keksinnöillään auttaneet joulupukkia selviämään joululahjojen jakamisesta ympäri maailmaa, mutta sitten erinäisten sattumusten vuoksi joulupukki lopetti pettyneenä työnsä yli 25 vuotta sitten. Joulupukilla on vakava burnout, joka alkoi siitä, kun ihmiset halusivat aina vain kalliimpia lahjoja. Viimeinen niitti oli joulu, jolloin kaikki halusivat joululahjaksi mikroaaltouunin. Myös eräs varsin traaginen tapahtuma Australiassa aiheutti joulupukin syvän masennuksen.  Nyt joulupukki pitää saada uudestaan innostumaan joulusta, mutta miten?  Tarvitaan aikasaippuaa, pierupulveria, vampyyrikirahvia, atomifissiomoottoria ja tietenkin joulupukin lentäviä jettiporoja, ympäri maailmaa asuvia
joulupukin lapsia ja etenkin Älliä.

Tätä kirjaa suosittelen luettavaksi ääneen koko perheelle, etenkin niille isommille lapsille. Toimii varmasti vaikkapa jatkokertomuksena luku tai pari illassa.

Oravia ja Ihmetorneja - lukuhetki 5 -vuotiaan kanssa

Pojanpoikamme Eero oli meillä yökylässä. Päivän touhujen jälkeen poika oli vähän kuumeinen ja väsähtänyt ja niinpä oli hyvä hetki pitkän pitkälle satutuokiolle. Iso kasa kirjoja kerättiin ja ensiksi luettiin kirjastosta lainattu ihan uusi kirja, "Minun, sanoi orava" (kirjoittanut Rachel Bright, kuvittanut Jim Field ja suomentanut Katariina Kallio, kustantanut Mäkelä 2017). Teksti on runomuotoinen, mutta helppo lukea ääneen ja kuvitus on hieno, värikäs ja ilmeikäs. Kirja kertoo tarinan huolettomasta Oili Oravasta, joka ei ole kesän aikana kerännyt talvivarastoja niin kuin muut eläimet ja herää nyt liian myöhään huomaamaan, ettei metsässä ole enää syötävää. Onnekseen Oili kuitenkin huomaa viimeisen männynkävyn oksan mutkassa ja lähtee kiireesti sitä hakemaan. Mutta siitä alkaakin aikamoinen seikkailu, sillä samaa käpyä havittelee myös Sadan Kävyn Sakari, jolla on talvivarastoa yllin kyllin. Aikamoinen kilpajuoksu alkaa - ja kuka sitten voittaa. Tämä kirja kestää enemmän kuin yhden lukemiskerran, tarina kertoo paitsi ahneudesta, myös ystävyydestä ja yhteistyöstä ja kuvissa riittää katselemista: ihana syksyinen metsä, vuolas virta ja oravien ilmeikkyys
ilahduttavat katselijaa.

Pirkko Vainion kuvakirja Ihmetorni (ilmestynyt v. 1997) on viime aikoina kiinnostanut Eeroa kovasti. Sen hän aina ottaa kirjakorista, vaikka vaihtoehtoja meillä kyllä riittää. Kirjassa on jotakin merkillistä, josta Eero pitää, johtuisiko kenties siitä, että Eero on itsekin rakentelija. Ihmetorni on nimittäin erään arkkitehdin jätemateriaalista kyhäämä korkea rakennelma autiolla saarella. Erään myrskyisen yön jälkeen torni kuitenkin kaatuu niin, että siitä tuleekin silta ja lasten leikkipaikka. Yksinäinen arkkitehti saa lapsista itselleen ystäviä. Ihmetornin kuvitus on kaunis, erityisesti meri ja auringonnousu ja yöllinen taivas ovat upeita.

tässä Reino meloo kohti saarta Skissi-kissan kanssa

yksinäinen Reino ihailee maisemaa ja kaipaa juttukaveria

Näiden kirjojen lisäksi luimme Vallaton vauva tulee kotiin, Pikku toukka paksulainen, pari Maisa-kirjaa ja pari autokirjaa ja Veera ja menopelit.

Hurjimuksia ja hirmuja - vanhat tarinat taipuvat uusiksi

Osa 1 Hirmu Hyppiväinen
Julia Donaldson on tehnyt uuden hauskan kuvakirjan Hirmu Hyppiväinen. Sen on tällä kertaa kuvittanut Helen Oxenbury ja suomentanut Raija Rintamäki. Kirjassa mukaillaan ikivanhaa tarinaa siitä, miten pelko ja pakokauhu syntyy ja lisääntyy, vaikka oikeasti ei olisikaan aihetta pelkoon. Ensimmäinen pelästynyt on kani, joka oli menossa kotia kohti, kun "sen kolosta kajahti kova ääni: Minä olen Hirmu Hyppiväinen. Olen karmea ja hurjapäinen!" Ja kani tietenkin pelästyy suunniltaan. Onneksi kissa tulee vastaan ja lupaa rökittää mokoman Hirmun, mutta kuinkas käy: myös kissa pelästyy  Hirmua. Niin eläin toisensa jälkeen (ja aina edellistä suurempi) pelästyy, kunnes paikalle saapuu äitisammakko, joka huutaa kanin pesäkoloon: "Tule ulos, Hirmu Hyppiväinen, jos ei tehoa käsky ensimmäinen, lasken kolmeen ja tulet kuin sähikäinen". Ja mikä hirmu sieltä sitten tulikaan? Ainakin tuli makeat naurut koko eläinporukalle!


Kirja sopii hyvin luettavaksi lapsiryhmille, sillä kuvitus on selkeä, kuvat suurikokoiset ja tekstiä on vähän. Eläimet ovat hyvin ilmeikkäitä, tunteiden muuttuminen rohkeasta pelokkaaksi näkyy hienosti mm. kissa on ensin niin rohkeaa poikaa, sitten vaanii kohti pesäkoloa ja viimein pelästyy Hirmun karjaisua.


Luin kirjan 3-5 -vuotiaiden päiväkotiryhmälle. Lapset olivat hiirenhiljaa ja mitä pidemmälle kirjassa etenimme, sitä pelokkaammilta lapset näyttivät, mutta sitten onnellinen loppuratkaisu helpotti ja nauratti.


Julia Donaldson englantilainen kirjailija, joka on tehnyt monta mukavaa kuvakirjaa, joissa usein aiheena on ystävyys, erilaisuus, pelko ja pelon voittaminen - aina huumorin kera. Osa kirjoista on runomuodossa, mm. Muorin ahdas mökki, joka naurattaa jopa 2-luokkalaisia. Kirjoista on myös tehty mainioita elokuvia.


Teoksen tiedot: teksti Julia Donaldson, kuvitus Helen Oxenbury, suomennos Raija Rintamäki, kustantaja: Mäkelä, 2017




Hurjimuksia ja hirmuja - vanhat tarinat taipuvat uusiksi osa 2

Osa 2. Hurja vieterilohikäärme, kirjoittanut Jonathan Emmett, kuvittanut Elys Dolan, kustantanut Mäkelä 2017.
Jonathan Emmett on tehnyt kirjan vanhojen ritari- ja lohikäärmetarinoiden hengessä. Kirjan on kuvittanut Elys Dolan ja suomentanut Raija Rintamäki. Olipa kerran kauan aikaa sitten leluverstas ja siellä töitä teki poika nimeltä Max. Hän oli ilmeisen omapäinen ja teki verstaalla omia keksintöjään. Niinpä hän sai potkut. Uutta työpaikkaa etsiessään Max huomaa ilmoituksen, jossa etsitään urheaa ritaria karkottamaan maasta hirmuinen lohikäärme. Tuumasta toimeen. Ensin Max menee asesepän pajalle etsimään sopivia varusteita ja sieltä hän saa kaverikseen Lotan. Yhdessä he miettivät, miten lohikäärme nujerretaan. Onneksi Max on kekseliäs poika, sillä nyt tarvitaankin taitoa, oveluutta, rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Kirjaa voin suositella seikkailuja kaipaaville ja etenkin heille, jotka tykkäävät rakennella kaikenlaisia härveleitä.


Jonathan Emmetiltä on aiemmin suomennettu useita kuvakirjoja ja muutama helppolukuinen kirja. Näissä eläimet ovat pääosissa, mm. Possun pöksyt ja Possun pulma. Elys Dolanin kuvituksia en ole ennen nähnyt. Tämä kyllä teki vaikutuksen, kuvissa riittää katseltavaa ja selitettävää.

Feng shuita vai puutarhatonttuja?



 



 

Pertinjuntti



kirjan on kustantanut WSOY 2017

Tiesitkö, että puutarhatontut eivät oikeasti olekaan puutarhatonttuja vaan pertinjuntteja? Tiesitkö sitäkään, että puutarhatontut eli siis pertinjuntit nukkuvat kesäunta ja ovat silloin siellä puutarhassa ihan liikkumatta kuten patsaat, mutta talvisin he ovat elossa ja hereillä ja asuvat leikkimökissä. Siellä he saavat asustella ihan omissa oloissaan, sillä eihän leikkimökissä talvisin leikitä. Tämä ja moni muu asia puutarhatontuista selviää, kun luet Taru Viinikaisen hauskan kirjan Tiltu ja Lettu: leikkimökin asukas. Tiltu ja Lettu, 6- ja 4-vuotiaat siskokset asuvat keltaisessa talossa isän ja äidin kanssa. Äiti on hiukan kipakka luonteeltaan ja isä taas "puhui äidille melkein aina kauniisti ja sovittelevasti, koska äiti oli hänen elämänsä nainen ja isällä oli sydän paikallaan". Kirjan värikäs ja pirteä kuvitus on Oili Kokkosen käsialaa. Kirjan henkilöt ja tapahtumat saavat lisää lentoa kuvituksen ansiosta ja lapsen on mukava seurata tarinaa kuvia katselemalla. Oili Kokkonen on luonut tarinan henkilöistä tosi sympaattiset: äiti on kuvienkin mukaan se, joka perheessä pitää ohjat käsissään, isä taas on rakastettava, mutta hieman saamattoman oloinen. Mummi ja vaari jäävät tekstissä vähälle maininnalle ja onkin mukavaa, että kuvissa näemme heidätkin.



Tiltun ja Letun leikkimökki

Tarinan alussa kerrotaan tyttöjen syntymästä ja onnellisesta perhe-elämästä: feng shuihin hurahtaneesta äidistä, ihanasta isästä, joka rakastaa tyttäriään niin paljon, että lupaa heille vaikka kuun taivaalta. Tytöt kuitenkin mieluummin haluaisivat vaaleanpunaisen leikkimökin ja niin eräänä päivänä (tosin äidin ansiosta) leikkimökki on valmis ja sen kunniaksi pidetään puutarhajuhlat. Siitä päivästä tuleekin ikimuistoinen. Ensiksikin tytöt löytävät leikkimökin uunista ihan oikean suklaakakun ja ahneuksissaan syövät melkein koko kakun ja sen vuoksi Tiltulle kasvoi siivet ja Letulle pitkä häntä. 

Toiseksi leikkimökkiin ilmestyy vihainen pieni ukkeli, joka etsii suklaakakkuaan. Sitä tarvitaan kesäuneen vaipumiseen eli puutarhatontuksi muuttumiseen.  Nyt ollaankin pulassa: miten saada tytöt ennalleen ja puutarhatontulle kesäuneen tarvittava suklaakakku.  Selvästikin tällä puutarhatontulla eli siis pertinjuntilla on jonkinlaisia taikavoimia, mutta aina taiat eivät onnistu toivotulla tavalla. Suklaakakun aineksia lähdetään etsimään keittiöstä. Pertinjuntin vierailu Tiltun ja Letun kotona nauratti 6-vuotiasta kuuntelijaa. Eihän pertinjuntti ollut koskaan nähnyt ihmisten koteja, koiralta oli kuullut, että "taloissa syödään luita ja nukutaan sohvan alla". Monta hauskaa ja jännittävää asiaa tapahtuu (sekä aikamoinen sotku saadaan aikaan)  ennen kuin kaikki asiat järjestyvät. Tämä kirja on oikea hyvän tuulen kirja, jota aikuisenkin on mukava lukea.

Naapureista ystäviä?

Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa toi mieleeni muitakin naapureita ja naapurisopua käsitteleviä kuvakirjoja. Avain hukassa -kirjassa asutaan kerrostalossa ja joku talossa asuva keltasaappainen on kadottanut avaimensa ja pyytää lukijaa etsimään sitä. Kirjassa käydään talossa asuvien ihmisten luona etsimässä avainta. Nämä talon asukkaat ovat kaikki erilaisia, ehkäpä myös epätavallisia tai saako sanoa omituisia (positiivisessa mielessä), esimerkiksi Barbarossa:

Sanna Mander Avain hukassa. Kustantamo S&S 2017

"Asunnossa jossa

asuu Barbarossa

on aina kaikki ojossa.

Pinot aina pinossa,

mikään ei ikinä vinossa.

Ajatuksetkin hänessä

on aakkosjärjestyksessä."

Yläkerran Ailan ja alakerran Kallen kohtalo on surullinen - voi kun joku veisi tämän pariskunnan toistensa luo. Puhukaa naapurit toisillenne!

"Aila usein vuoteessaan

makaa ajatuksissaan.

Ei jaksa tehdä mitään -
eikä oikein sitäkään.
Ei tykkää Suomen säästä,
siis pois pitäis päästä.
Mutta kun ei jaksa.
Mielisi matkata Mallorcalle
jos mukaan lähtisi alakerran Kalle -
ei kai lentoliput paljoa maksa?"


Entä sitten alakerran Kalle, hänestä kirja kertoo näin:


"Näetkös alakerran Kallen,
urheilullisen halinallen?
Ammatiltaan rakkausguru,

silti vaivaa sydänsuru.

Pihkassa yläkerran naapuriin

itkee ja parkuu niin

että lattia lainehtii.

Sitäkin suree romanttinen Kalle

ettei koskaan ole päässyt Mallorcalle."

tässä karkkeja keräilevä Harri

Talossa asuu myös mm. vihapuheita lietsova Erkki, karkkeja keräilevä Harri, juhlia rakastava Laineen perhe, yksi pieni, joka sai aikuisista tarpeekseen ja Maija, jolla oli seitsemän pikkuista faijaa. Mutta löytyykö kadonnut avain?  Kun viimein ollaan ullakolla, niin "Täällä etsi ja kurkkaa - älä unohda nurkkaa".
Kirjan kuvitus on riemukas, paljon yksityiskohtia sisältävä ja taas kerran kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Toinen tänä vuonna ilmestynyt naapuruksista kertova kirja on Amy Hestin Saman tähtitaivaan alla. Siinä Armas ja Oiva asuvat naapureina, ensin ihan yksikseen vain aidan raosta naapuria tiiraillen. Mutta vihdoin tähdenlennon myötä uskaltavat kohdata toisensa ja ystävystyä. Tämä kirja on perinteisempi kuin Avain hukassa, mutta ihan kelpo kirja.

kustantaja: Lasten keskus, 2017

Muita naapureista, ennakkoluuloista  ja kerrostaloelämästä kertovia kirjoja:

Camilla Mickwitz: Jason ja Vihainen Viivi. Tammi 1977. (useita painoksia sen jälkeenkin)

Ciara Flood: Karhun uudet naapurit. Suom. Terhi Leskinen. Mäkelä 2015.

Camilla Kuhn: Miten herra Yrmäs Korttelikyylääjä joutui kauhukääkkien kaksintaisteluun ja maailma melkein muuttui ruusunpunaiseksi. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Nemo 2009.

Claudia Fries : Possu muuttaa taloon! Suom. Meiju Bonsdorff. Sley 2000.

Anna ja Eppu Nuotio, kuvitus Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko. Otava 2012.

Samuli Valkama: Kaisa Lipposen ihmeellinen matka. Tammi 2005.

Annika Sandelin, kuvitus Linda Bondestam: Milja ja naapurit. Tammi 2006.

Kirjoja 2-vuotiaille

Kaksivuotiaille lukeminen on ihanaa! On hauska nähdä, kuinka paljon tämän ikäinen jo ymmärtää, vaikka itse ei vielä paljon puhukaan. Ja senhän tietävät kaikki, että juuri tässä ikävaiheessa lukeminen ja kuvien katselu on tärkeää, siinä lapsi oppii ihan huomaamatta sanoja, lauseita, asioiden välisiä yhteyksiä jne.

Selma rakastaa kurkistuskirjoja. Giuliano Ferrin kirja Kukkuu on yksi lempikirja, jota meillä luetaan uudestaan ja uudestaan. Kirjassa eläimet ovat tassujensa takana piilossa ja runomuotoisessa tekstissä arvuutellaan, kuka mahtaa olla piilossa. Kaikki eläimet Selma kyllä tunnistaa (possu esimerkiksi on "öh öh") ja kaikkein hauskinta kirjassa on viimeinen aukeama, jossa kysytään: "kukahan on piilossa pikku käden takana? Näkyy silmä, nenä suu, meidän ___ kukas muu, kukkuu! ja käsien takaa löytyykin peili. Toinen samanlainen peilikirja on Dawn Sirettin Vauva sanoo kukkuu, josta Selma ja muutkin meidän lapsenlapset ovat todella pitäneet. Kun tätä kirjaa on jo viidelle parivuotiaalle muksulle luettu moneen kertaan, alkaa kirja jo olla korjaamisen tarpeessa!


Omien lasteni suosikkeja olivat aikanaan 1980-luvulla Eva Erikssonin Oskari-kirjat ja Äidin rasavilli piltti -kirjat. Nyt Eva Eriksson on tehnyt tyttärensä Lisa Moronin kanssa uuden pienten lasten sarjan Julia-tytöstä. Nämä kirjat ovat syntyneet Eva Erikssonin  ja Lisa Moronin yhteistyönä ja inspiraation niihin on antanut Lisan pieni tytär. Tästä tulee varmasti hittisarja, ainakin nämä meidän pienimmät ihastuivat heti ensi lukemalta. Ostin Selmalle kirjan Julia hakee sukkiaan, kun jotenkin tämä kuvitus ja teksti osuivat ihan nappiin. Selmakin klonksuttelee mielellään isoilla kengillä ja tietysti nuo helmet, totta kai helmet pitää olla aina kaulassa. Missä ne Julian sukat oikein ovat? Julia  kyllä tietää sen, mutta on hauska vähän hassutella. Muut Julia-kirjat lainasin kirjastosta. Niitä kuunteli myös 5-vuotias ihan mielellään. Yksi näistä oli nimeltään Julia leikkii piilosta. Piiloleikki on lasten mielestä kivaa ja äidin kanssa kaikkein kivointa, mutta kuka sitten etsii, kun Julia, äiti ja Sooda-koirakin ovat piilossa. Lapset pitivät paljon myös kirjasta Julia syö kaiken, nämä meidän 2-vuotiaat kyllä jo tietävät, ettei muovailuvahaa, hiekkaa ja jäniksen papanoita syödä ja sekin tiedetään, että jätski kyllä maistuu, vaikka varsinainen ruoka ei maistuisikaan!

Ruotsalainen Eva Eriksson on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran lastenkirjailijana ja kuvittajana, aina vuodesta 1977 alkaen ja suuri osa kirjoista on myös suomennettu. Hän on myös saanut useita palkintoja mm. vuonna 2001 Astrid Lindgren -palkinnon. Lisa Moroni on syntynyt vuonna 1983 ja häneltä on suomennettu Julia-sarjan lisäksi kuvakirja Varo krokotiilia, josta itse pidin kovasti. Tunnustusta on hänkin jo saanut: kirja Kurrans skatt valittiin vuonna 2016  Lilla bokbryggan'in vuoden kirjaksi.

Lomalukemista koululaiselle

Kolmasluokkalainen vietti ensimmäisen kesälomaviikon eläkkeellä olevan vaarin kaverina. Minä (eli Mamma) olin päivät töissä ja kun työpäivän jälkeen tulin kotiin, selvisi, että lomalaisen päivä oli lähestulkoon kulunut pelaten ja youtubessa videoita katsellen. Kännykkä siis joutui hyllylle ja pojan oli keksittävä muuta puuhaa! Kyllä pelit ja YouTube ovat todellakin koukuttavia. Siihen vielä lisäksi on luokan oma whatsup-ryhmä, jossa viestejä sinkoilee lomallakin. Muutakin puuhaa olisi ollut tarjolla, mutta nyt eivät ulkopelitkään kiinnostaneet.

Kirjoja tämä meidän lomalainen lukee, mutta ei mitä tahansa: mieluiten hauskoja kirjoja, kuten Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja-sarjaa. Pientä houkuttelua vielä tarvitaan kirjojen lukemiseen, Aku Ankkaa kyllä luetaan ilman houkutteluakin. Nyt olin  pitänyt huolen siitä, että lukemista on lomalaiselle tarjolla: nopealukuisia Neal Laytonin Mammuttikoulu -kirjoja, Timo Parvelan uusi Pate aarresaarella ja Jari Mäkipään Masi Tulppa: pääsy kielletty. Lisäksi tarjolla oli Aku Ankan taskukirjoja, vanhoja Lasse-kirjoja, Jon Nesbön Tohtori Proktorin pierupulveri ja muutama tietokirja.

Mammuttikoulu-sarja oli äkkiä luettu, siinä on paljon mustavalkoisia kuvia ja tekstiä vähän. Näiden lukemiseen ei aikaa juuri mennyt. Oikeastaan ne onkin tarkoitettu lukemisen alkutaipaleella oleville, mutta sehän nyt ei haittaa, pääasia on, että luetaan!

Jari Mäkipään ihan uusi alakoululaisille suunnattu kirja Masi Tulppa: pääsy kielletty oli oikea jymypaukku! Luin sitä ensin illalla "iltasaduksi" ja se oli niin hauska, että kolmasluokkalainen jatkoi vielä lukemista sen jälkeen, kun ääneenlukijan voimat hiipuivat. Kirjassa kerrotaan Tulpan perheen ainoasta lapsesta, Masista (9 v.), joka luulee saavansa viettää kesälomansa pelaten, elokuvia katsellen ja omaa sarjakuvaa tehden. Suunnitelmaan tulee kuitenkin ikävä muutos : Masille hommataan lapsenvahti Vahtisilmä-palvelusta. Onneksi Masi on nokkela poika, joka keksii keinot häätää lapsenvahdin toisensa jälkeen muihin tehtäviin. Viikon aikana Masi kuitenkin oppii monta tärkeää asiaa ja saa jopa uuden ystävän. Kirjan humoristisen kuvituksen on tehnyt Jussi Kaakinen.

Tämä kirja oli juuri oikea kirja meidän kolmasluokkalaiselle. Kun saimme luettua kirjan loppuun, hän vielä selasi kirjan uudelleen, tutki kuvat ja makusteli kirjan tekstiä, mm. lapsenvahtipalvelun johtaja Hiilenpään repliikkiä: "minä panen sinut ruotuun!" Nyt vain kirjailijalle toivomus: lisää tällaista! Kaikki lukijat eivät halua lukea fantasiaa tai scifiä tai kauhua, vaan ihan arkielämää, tarinoita, joista lukija voi löytää itselleen tuttua. Ja mikä tärkeintä: ei liian paksuja kirjoja!

Timo Parvelan Pate aarresaarella vie lukijan Japaniin. Itse vähän ihmettelin tätä kirjan tapahtumapaikan valintaa, luulin, ettei se kiinnostaisi, mutta olin väärässä! Paten seikkailut enon kanssa kyllä uppoavat. Hauskaa oli mm. se, että metallinpaljastin on tuttu vekotin myös meillä! Lomalaisen isä ja vaari ovat molemmat kokeilleet, löytyykö maasta mitään moisella laitteella. Paten ja enon etsimä miekka löytyykin aivan yllättävästä paikasta. Tärkeä juttu on myös se, että taitava eno keksii Patun koiralle oivallisen apuvälineen.

Kirjan mustavalkokuvitus (Pasi Pitkäsen) tutkittiin hyvin tarkkaan. Tämä kolmasluokkalainen ei vielä ole lukenut aiempia Pate-kirjoja (Paten aikakirja, Paten kalastuskirja, Paten jalkapallokirja), joten mieluista lukemista löytyy tästäkin sarjasta.

Willisin kirjoissa villiä menoa

Jeanne Willis on englantilainen lastenkirjailija, joka on tehnyt jo yli 80 kirjaa. Niistä suuren osan on kuvittanut Tony Ross. Suomeksikin Willisin kirjoja on ilmestynyt aikamoinen pino. Jeanne Willis on lapsesta asti rakastanut eläimiä ja siksipä useimmissa kirjoissa eläimet ovat pääosassa. Kotisivullaan Willis kertoo, että hänellä on ollut vilkas mielikuvitus ihan lapsesta saakka. Lapsena hän pelkäsi tosissaan mm. sängyn alla olevaa hirviötä, josta hän sittemmin teki kirjan Kaksi kamalaa (ilm. suomeksi v. 1986). Willisin tekstit ovat räväköitä ja hurjia eivätkä Tony Rossin kuvatkaan ole mitään kilttejä kiiltokuvia. Näitä kannattaa lukea seikkailuja ja jännitystä kaipaaville lapsille. Willis osaa kirjoillaan antaa lukijan ja kuulijan mieleen tärkeitä asioita, vaikkapa siitä, miten meidän ihmisten tulisi ottaa toinen ihminen huomioon.

Viimeksi luin nämä kaksi Willisin kirjaa:  Mukulat mullin mallin ja Boan synttäriyllätys. Nämä molemmat sopivat hyvin luettavaksi ja näytettäväksi myös lapsiryhmille, koska kuvat ovat suuria, värikkäitä  ja tekstissä on juuri sopivasti koukkuja, joilla saa lapset pysymään mukana. Mukulat mullin mallin –kirjassa eläinvauvat joutuvat ihan vääränlaisiin koteihin, kun “kerran sattui sillä lailla, että nurin niskoin kääntyi koko maailma ja muksut ilmaan viskoi”. Boan synttäriyllätys taas kertoo, kuinka boa-käärme odottaa synttärijuhliensa olevan kaikkien aikojen parhaat kemut, mutta kuinka käykään. Eläinkavereiden tuomat lahjat ovat ihan huonoja: ei boa tee mitään flyygelillä, jalkapallolla, aurinkolaseilla tai hiusharjalla. Juhlat uhkaavat mennä täysin pieleen, kunnes tulee sittiäisen vuoro ojentaa lahja! Mikä onkaan sittiäisen tuoma kaikista lahjoista paras ja juuri boalle sopivin?

Jeanne Willisin virallinen kotisivu: http://www.jeannewillis.com/