Usein meidän on hankalaa suhtautua kuolemaan ja puhua kuolleista. Kun aikuiselle rakas ihminen kuolee, on joskus vaikea selittää kuolemaan liittyviä asioita lapselle. Aikuisten suru saa lapset hämmentymään. Lapset taas suhtautuvat kuolemaan mutkattomasti. Joulun aikaan 4-vuotias lapsenlapseni totesi: "Ensin Jeesus syntyi, sitten se kuoli ja sitten se muuttui luurangoksi."
Almalla on meksikolainen ystävä Diego, joka kertoo, että myös hänen vaarinsa on kuollut. Diegollakin on ikävä vaaria. Kun vaari kuoli, "surusta tuli niin iso, ettei se mahtunut huoneeseen".
Diego kertoo Almalle, että heillä pidetään pian juhla Dia de Muertos, kuolleiden päivä, jolloin muistellaan kaikkia, jotka ovat kuolleet. Syödään ja juodaan ja iloitaan. Niinpä Almakin päättää muistella mummoa keräämällä esille esineitä, jotka muistuttavat mummosta. Kun äiti katselee Alman muistopöytää, hän purskahtaa itkuun.
"Äiti sulkee Alman syliinsä ja isä sulkee syliinsä koko perheen. Paikka, jossa ikävä asustaa, pienenee."
Tämä kuva on mielestäni kirjan koskettavin kuva!
Seuraavana iltana Diegon äiti soittaa ja kutsuu Alman perheen kuolleiden päivän juhlaan. Ja juhlasta tulee hieno muistojuhla Diegon vaarin, abuelon ja Alman mummon kunniaksi. Juhlan jälkeen Alman kotonakin tehdään muistoalttari: isä, äiti ja Alma keräävät esille mummolle tärkeitä tavaroita: mummon korvakorut, lempikirjan (Eeva Kilven kirja!), suklaata, villasukat, mummolta saadun unikaverin ja mummon lapsuudenkuvan. Suru muuttaa vähitellen muotoaan ja kirjan kuvituskin muuttuu tummanpuhuvasta iloisemmaksi.
Kirja on koskettava, kaunis ja sitä on vaikea lukea itkemättä! Kuvitus on tummasävyinen, kuten kuolemakin ja meksikolaisuus kyllä näkyy. Onnistunut kokonaisuus ja hyvä lisä kuolemaa käsitteleviin kuvakirjoihin.
Kyllähän meilläkin vietetään pyhämiestenpäivää, mutta jotenkin nämä meidän juhlat ovat aina niin synkkiä ja hartaita. Iloiset muistelujuhlat tuntuvat ainakin tämä kirjan perusteella lohdullisilta, vaikkakin pääkallokeksit hiukan tuntuvat huh, vähän groteskeilta!
