torstai 10. lokakuuta 2019

Nipistäjä-Kertun terävät kynnet



Pauliina Vanhatalo: Nipistäjä-Kerttu, kuvitus Anna Emilia Laitinen. Kustantaja: S&S, 2019.

Kertulla on pitkät kynnet ja niitä hän totisesti käyttää: "niillä voi nyppiä villapuserosta nukkaa. Niillä voi raapia kutisevaa kohtaa. Jos niitä naputtaa pöytää vasten, kuulostaa siltä kuin pienet sotilaat marssisivat kohti taisteluja." Mutta eniten pitkistä kynsistä on hyötyä silloin, kun Kerttu haluaisi saada isän, äidin tai veljen huomiota. Silloin "Kerttu etsii etusormen ja peukalon väliin sentin ihmislihaa ja painaa kynnet yhteen. Suoraan sanottuna: Kerttu nipistää." Jos aikuisia nipistää, rangaistuksena perutaan Kertulta karkkipäivä tai Kerttu joutuu menemään "omaan huoneeseen miettimään miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella". 

Isä ja äiti ovat kiireisiä ja keskittyvät omiin asioihinsa eivätkä Kertun asiat tunnu heitä kiinnostavan. 
Kerttu saa tarpeekseen, kun häntä ei kuunella missään, ei päiväkodissa eikä kotona. Niinpä Kertun "kynsien mielestä nyt saa riittää. Jo riittää huolimaton huomio ja mitä sattuu -vastaukset." Kynnet iskevät kiinni Sasu-veljen kylkeen ja saavat aikaan melkoisen sotkun, kun Sasu kaatuu tuolilla ja samalla mustikkamehu lentää ympäriinsä. Nyt jääkaapin oveen ilmestyy viimeinen varoitus: jos Kerttu vielä nipistää, kynnet leikataan. Voiko Kerttu olla nipistelemättä, vaikka Sasu oikein yrittää härnätä häntä? 

Jonkin aikaa meneekin hyvin, kunnes isä taas uppoutuu tutkimaan tietokonetta eikä ollenkaan välitä Kertun hienoista tempuista. Silloin "Kertun kynsissä kihisee ja kihelmöi" ja ne iskevät isän niskaan. Ja niin siinä sitten käy, että kynnet leikataan. 


Mutta tarina ei suinkaan pääty tähän, vaan äiti ja isä heräävät mietimään, miksi Kerttu nipistelee. Äiti kertoo, kuinka tärkeää on oppia kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaa. Nyt sovitaan, että Kertun kanssa vietetään oikeaa Kerttu-aikaa ja jos Kerttu on kuukauden nipistelemättä, luvassa on jotakin mukavaa. Mitä Kerttu-aika sitten pitää sisällään? Isän Kerttu-aikaan kuuluu sämpylöiden leipominen eikä isä silloin edes vilkaise kilkahtelevaa puhelintaan. 





Äidin Kerttu-aikaan mennään kirjastoon. "Jokainen tarina on ensin jonkun ihmisen ajatus", sanoo äiti ja jatkaa: "Kirjojen lukemisessa parasta on minusta se, että niiden avulla pääsee käymään muiden maailmoissa". 

Sasu viettää myös Kerttu-aikaa. He pelaavat yhdessä pleikkaa ja Sasu näyttää Kertulle hassuja videoita. Hassutusten lomassa juutuubilaiset kertovat myös vakavampia ja tärkeitä asioita. Niistä Kerttu saa lisää rohkeutta olla oma itsensä.
Äidin tarinoiden myötä Kerttukin oppii kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaansa ja alkaa viihtyä mielikuvitusolentojen kanssa. Ja kun kuukausi on kulunut ilman nipistelyä, Kerttu saa äidiltä ihanan yllätyksen.

Pauliina Vanhatalo on kirjoittanut useita aikuisten romaaneja, myös nimellä Veera Vaahtera. Tämä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa, joka toivon mukaan ei kuitenkaan jää ainoaksi. Kirjassa puhutaan tärkeistä asioista: miten jokainen meistä haluaa tulla huomatuksi. Nykyään kännykät ja tabletit vievät helposti keskittymisen kokonaan ja ollaan vain olevinaan läsnä. Mutta lapsi kyllä vaistoaa, jos emme ole kokonaan hänen kanssaan. Tätä kirjaa on mukava lukea, Vanhatalo käyttää kivoja sanoja, esimerkiksi: "Isä on dramaattisella tuulella" tai "äiti puhuu vierailla sanoilla" tai "siinä ei auta anteeksi pyytäminen eikä vastaanpyristely, ei ulvominen eikä edes se, että Kerttu yrittää purra". Kirjassa tavoitetaan hienosti lapsen ajatusmaailma. Anna Emilia Laitinen on tehnyt kirjojen kuvituksia aiemminkin, tämä on ensimmäinen Suomessa julkaistu kuvakirja. Pidän hänen selkeästä ja ilmeikkäästä tyylistään. Nipistäjä-Kertun voisi jakaa 4-vuotisneuvolassa jokaiselle perheelle, on tässä sen verran painavaa asiaa!