perjantai 28. marraskuuta 2014

Tonttujen lahjaverstas majakkasaarella

Et varmaankaan tiedä, että kaikkia joululahjoja ei tehdäkään Korvatunturilla! Joululahjojen teko on osittain siis moderniin tapaan ulkoistettu, sillä osa leluista tehdään kaukaisella pohjoisen meren majakkasaarella. Siellä asustaa joukko tonttuja kotieläimineen ja heidän tehtävänään on nikkaroida puisia leikkikaluja. Joulu on lähestymässä ja joulupukin laivaa jo odotetaan tulevaksi minä päivänä tahansa. Tontuista vanhin on nimeltään Perttu ja hänen erikoistehtävänään on huolehtia majakan valaistuksesta ja lämmityksestä. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Pertun tulitikut katoavat?

Majakan jouluvalo on jämsäläisen Pirkko Vainion uusin kuvakirja. Pirkko Vainio on asunut pitkään Italiassa ja tehnyt kymmeniä, lähinnä kuvakirjoja ulkomaisille kustantajille, valtaosa on ilmestynyt myös suomeksi, mutta eivät suinkaan kaikki. Esimerkiksi vuonna 2012 ilmestyi saksaksi ja englanniksi edellinen joulukirja Finns wunderbare Weihnachtsreise (Tom the Christmas elf) jäi meillä ilmestymättä. Myös muutamaa pääsiäisaiheista kirjaa kaipaisin suomeksi.

Majakan jouluvalo on mielestäni Pirkko Vainion paras kirja. Kuvitus on onnistunut ja eri kokoiset kuvat, pienet yksityiskohdat ja kirjan taitto tekevät lukemisesta ja kirjan katselemisesta miellyttävän. Kirjan välimaailma on jouluisen pehmeä ja sinisävyinen. Erityisesti maisemakuvat ovat hienoja: taivas, meri ja aallot näyttävät ihan aidoilta. Myös tontut ovat ilmeikkäitä touhutessaan arkisissa askareissaan. Sanotaan, että kuvakirja on lapsen ensimmäinen kosketus taiteen maailmaan ja se kyllä pitää tämän kirjan kohdalla paikkaansa. Kuvista näkee, että ne on tehty huolellisesti pienintä yksityiskohtaa myöten.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Iltasatu mammalle

Maukan ja Väykän naamakirja
Nyt ei ollut pieniä kylässä, joten mamma luki itselleen iltasadun. Kirjastoon oli tullut uusi Timo Parvelan kirja Maukan ja Väykän naamakirja. Tämä kirja on pitäisi oikeastaan lukea ensimmäisenä, jos aikoo tutustua Maukka ja Väykkä -sarjaan, sillä tässä kerrotaan, mitä oikein on tapahtunut ennen ensimmäistä Maukka ja Väykkä -kirjaa: miten eläimet ovat päätyneet kylään ja miten Maukka ja Väykkä ovat tutustuneet toisiinsa. Lukija saa varautua hassuihin, outoihin ja myös hiukan jännittäviin tapahtumiin, onhan kyse Timo Parvelasta.
Eläinten kylä sai alkunsa siitä, kun "Kana von Got nuorena paronittarena peri tuhat hehtaaria maata, kartanon ja säkillisen kultarahoja. Ja ihastui sitten kettuun." Ja kuinka ollakaan, tapahtui niin kuin joskus tapahtuu myös ihmisten maailmassa: kettu käytti hyväkseen rakastunutta kanaa ja puijasi siltä lähes koko omaisuuden. Onneksi ei sentään ihan kaikkea, kanalle jäi sen verran rahaa, että se sai pienen mökin järven rannalta ja hiukan maata, jonka se kuitenkin lahjoitti pois pala palalta jokaiselle, joka "haki turvaa, suojapaikkaa tai vain rauhaa". Ja siitä sitten syntyi eläinten kylä, jonne vihdoin viimein päätyivät myös Maukka ja Väykkä.

Maukka ja Väykkä -sarja on aivan ehdoton ääneenlukusarja. Siinä ei aliarvioida lasta ja sitä aikuinenkin lukee ilokseen. Vaikka huumorilla on tärkeä osa, ei meno ole pelkkää kohellusta, vaan vaivihkaa lukijalle kerrotaan myös tärkeitä oppeja elämästä, miten jokaisella on paikkansa ja arvonsa ja jokaiselle riittää ystäviä ja myötätuntoa. Ehkäpä lukija oppii vaivihkaa jotakin siitä, miten meidän pitäisi (ja ei pitäisi) kohdella muita ihmisiä. Maukka on toisaalta vastustamattoman ihana, mutta toisaalta taas häikäilemätön hyväksikäyttäjä. Väykkä taas on suloinen uurastaja ja uhrautuja, joka toteuttaa Maukan hullutkin päähänpistot, vaikka tietää, ettei tahtomiset lopu koskaan ja että tuloksena on useimmiten enemmän tai vähemmän iso pettymys.

Mamma luki vielä lisää iltasatuja itselleen: porilainen uusi kustantamo on jostakin napannut todellisia herkkupaloja Gemma Merinon kirjan Krokotiili, joka inhosi vettä ja Peter Brownin kirjan Herra Tiikeri villiintyy. Tactic 2014

Krokotiili, joka inhosi vettä

Olipa kerran pieni krokotiili, jolla oli monta sisarusta. Tämä pieni  krokotiili oli kuitenkin erilainen kuin muut: se ei pitänyt ollenkaan vedestä. Se kyllä olisi halunnut leikkiä sisarustensa kanssa, mutta kun se ei halunnut kylpeä ammeessa eikä mennä uimakerhoon. Se halusi kiipeillä puihin. Mutta koska se oli yksinäinen, se päätti yrittää olla niin kuin muut ja osti itselleen uimarenkaan. Ja mitä sitten tapahtui: asiat eivät menneet niin kuin pieni krokotiili oli ajatellut.
Kirjassa on mielenkiintoinen ja erilainen kuvitus ja taittokin  tehty tavanomaisesta poikkeavasti. Ja se sanoma: erilaisuuden hyväksyminen ja itsetunto, kaikki olemme omanlaisiamme ja silti tärkeitä.

Herra Tiikeri villiintyy

Herra Tiikeri asuu eläinten kaupungissa, pukeutuu tyylikkäästi ja kävelee kahdella jalalla kuten muutkin eläinasukkaat. Kaikki muut olivat tyytyväisiä elämäänsä paitsi Herra Tiikeri: hän oli kyllästynyt olemaan kunnollinen. "Hän halusi vähän löysätä. Hän halusi pitää hauskaa. Hän halusi olla ... villi." Ja niinpä hän villiintyy ensin vain vähän eli alkaa kulkea neljällä jalalla. Pian hän muuttuu yhä villimmäksi ja tiikerimäisemmäksi ja silloin hänen ystävänsä toteavat paheksuen: "jos sinun pitää olla noin villi, mene viidakkoon". "Mikä loistava ajatus" sanoo Herra Tiikeri ja juoksee viidakkoon. Viidakossa tiikeri kuitenkin tuntee itsensä yksinäiseksi ja palaa takaisin kaupunkiin. Kaupungin elämä on kuitenkin muuttunut: muutkin eläimet haluavat aina silloin tällöin villiintyä ja juosta viidakkoon ja hei, nythän kaikki ovat tyytyväisiä. "Kaikelle on aikansa ja paikkansa - jopa villiintymiselle". Kirjan kuvitus on tehty 60-lukulaiseen tyyliin. Kaupunki on harmaa, ruskea ja musta ja viidakko kutsuvan vihreä. Väripilkkuna loistaa ihana oranssi tiikeri. Kirjan tekijä Peter Brown on palkittu yhdysvaltalainen taiteilija.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Miltä apinan äiti näyttää

Yksi ehdoton hauskojen kuvakirjojen tekijä on Julia Donaldson. Nyt juuri on ilmestynyt uusi mahtava kirja Apinan arvoitus. Siinäkin (kuten monissa muissakin Donaldsonin kirjoissa) on Axel Schefflerin kuvitus ja kirja on runomuotoinen (suomennos Raija Rintamäki).
Kirjan tapahtumat sijoittuvat viidakkoon ja siinä pikkuapina on kadottanut äitinsä. Perhonen tarjoutuu auttamaan etsimisessä ja kyselee, miltä äiti näyttää. Mutta löytäminen ei olekaan ihan helppoa: kun apina kertoo, että "äiti on suuri, hän sylini täyttää", perhonen vie apinan norsun luo. Vihje vihjeeltä kuitenkin mennään eteenpäin ja vihdoin oikeanlainen äiti löytyy.
Aada piti kovasti tästä kirjasta. Ensimmäinen lukukerta jo sai Aadan hihittämään ja sittenhän tätä luettiin monta kertaa. Kirja sopii hyvin myös luettavaksi vaikkapa satutuokiossa, sillä tämän "lukemiseen" voi pienikin lapsi helposti osallistua. Kuvat ovat isoja ja näyttäviä ja lapsista on aina hauska arvata, minkälainen äiti milloinkin sivua kääntämällä paljastuu.

Julia Donaldson
Apinan arvoitus
kuvat: Axel Scheffler
Mäkelä 2014

Peikkomaisia runoja

Tiedätkö, että pääset Peikkovaaraan, kun nouset seitsemän lä-käh-dyt-tä-vää mäkeä ja kierrät seitsemän mustinta kiveä. Peikkovaarassa eletään leppoisaa ja onnellista peikonelämää, vaikkakin asiat näyttävät olevan hiukan outoja ihmissilmin katsottuna: peikkotalon sammalkatolla on piippu villisti vinksallaan, antenni kumollaan ja ovikin on kiinni sinitarralla. Elämä kuitenkin on mallillaan ja peikot pitävät toisistaan hyvää huolta:

Lampun valo,                                                                
kynttilän valo,

ilon valo.

Loistavat
mustan kissanpennun silmät,
loistavat
peikkovanhuksen silmät
loistavat
lapsenlapsen silmät.

On koti,
on syli,
on lämpö.


Heikki Niskan runoissa tutustumme monenlaisiin peikkoihin: mm. hammaspeikkoon, joka on kaikkein pienin peikko, jopa pippuriakin pienempi, mutta mörköäkin tuhmempi. Pertta taas teki itselleen autotallia ja otti kirjasta mallia, mutta kun talli valmistuu, Pertta pillastuu: ”voihan korttipakka, oon autoton akka”.

Peikkovaara-kirjan runot sopivat hyvin ääneenluettaviksi pienillekin kuuntelijoille. Runojen tyyli vaihtelee tunnelmarunoista humoristisiin. Lukunautintoa täydentää Virpi Pennan riemastuttava kuvitus.

Niska, Heikki
Peikkovaara
kuvitus: Virpi Penna
Tammi, 2011

Satua arjen keskellä


Parvela, Timo. Taron suuri pieni seikkailu. Kuvat: Jussi Kaakinen. WSOY 2014.
Jos et vielä tunne Taroa, on jo korkea aika tutustua! Tämä on 4. Taro-kirja, kooltaan hieman edellisiä suurempi ja kuvitukseltaan hieman värikkäämpi. Tarina alkaa siitä, kun Taro ja karhu haluavat päästä kahdestaan sirkukseen, mutta isän ja äidin vastaus on EI. Heidän mielestään Taro on liian pieni ja karhu on vain mielikuvitusta. "Eivätkö vanhemmat yhtään ymmärrä lapsia" ihmettelee Taro. Ja toteaa, että jospa lapset eivät ymmärrä vanhempien monimutkaisia ajatuksia. Niinpä Taro ja karhu hoksaavat, että nyt on aika keksiä uusi vehje: kone, jolla voi ohjailla ajatuksia! Ja mitä sitten tapahtuukaan! Miten kone tehdään ja pystyykö sillä tosiaan ohjailemaan ajatuksia? Pääsevätkö kaverukset sirkukseen?


Järnefelt, Kaisa. Taikapäivä. Kuvat: Riikka Jäntti. Tammi 2014.
Maaria-tyttö viettää kesää mummon ja ukin pienessä punaisessa mökissä. Eräänä aamuna käki kukkuu kahdeksan kertaa ja se on ukin mukaan varma merkki siitä, että päivästä tulee suuri seikkailu. Ja toden totta: Maarian vihreät raparperihevoset veivät Maarian takapihan villiin viidakkoon, Hulda Hillevi -hiiren leipomoon ja lopulta suureen eläinten hääjuhlaan. Riikka Jäntin värikylläiset kesäisen kauniit kuvat tuovat tarinaan lisää sadun tuntua.

Knapman, Timothy. Oma seikkailusaari. Kuvat: Sarah Warbuton. Mäkelä 2012.

Oma seikkailusaari on jokaisen pikkupojan unelma: siellä voi tehdä ihan mitä haluaa, kukaan ei ole määräilemässä, karkkia ja herkkuja voi syödä mielin määrin ja valvoa vaikka läpi yön. Mutta parasta silti on se, että mielikuvitussaarelta on tosi lyhyt matka takaisin äidin syliin.

Rudebjer, Lars. Miira ja sammakko. Mäkelä 2014.

Tämä kirja on vaarin Miiralle kertoma tarina – tositarina Miirasta ja sammakosta Merkillisyyksien metsässä. Miira ja sammakko kilpailevat monenlaisissa lajeissa, mm. nuorallakävelyssä, naruhyppelyssä, irvistyksessä ja voittajana on tietysti sammakko. Kuvituksella on tässä tarinassa suuri merkitys. Kuvista näkee paljon sellaista, mistä teksti ei kerro mitään. Kuvissa on hauskoja yksityiskohtia ja merkillisyyksiä. Mukava kirja, tämän voisi vaari lukea lapsenlapsille!

Moroni, Lisa. Varo krokotiilia! Kuvat: Eva Eriksson. Mäkelä 2014.
Noora ja isä lähtevät yhdessä telttaretkelle. Noora odottaa innoissaan näkevänsä metsässä villieläimiä. Isä näkee lintuja ja oravan, mutta Noorapa näkee käärmeen, kirahveja, leijonan, virtahepoja ja jotain vielä ihmeellisempää. Iskänpiskä, tylsiskä ei aluksi näe mitään erikoista ennen kuin hurja krokotiili hyökkää. Isä pelastaa sekä Nooran että koko retken. Hauska kirja isän ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin – antaa isälle ajattelemisen aiheita.

Santeri järjestää yllätyksiä

Santeri on kekseliäs, tavallinen 6-7 –vuotias pikkupoika.  Ensimmäisessä kirjassa Santeri ei saakaan karkkipäivän karkkeja vaan pussillisen ilmapalloja. Yksi palloista tuo Santerille yllätyksen, sillä kun siihen puhaltaa, se kasvaa ja kasvaa, kunnes siinä on ilmaa niin paljon, että Santeri nousee ilmapallon mukana ilmaan. Ensin Santeri on kauhuissaan, mutta päättääkin katsella maisemia, kun kerrankin on yläilmoissa. Ja niin seikkailu alkaa: Santeri näkee matkallaan lokin, kirkontornin tuuliviirikukon, koulun, kaupan ja lopulta meren. Onneksi tuuli kääntyy  kotia kohti juuri sopivasti silloin, kun Santerin kädet alkavat väsyä. Mutta uskovatko isä ja äiti taikailmapalloon? Miten mahtaa käydä, kun isä puhaltaa siihen?

Toisessa kirjassa kesähelteen aikaan Santeri rakentaa mehukioskin. Kuumana kesäpäivänä ihmiset tarvitsevat virkistävää juomaa ja sitä saa nyt ostaa Santerin mehubaarista. Mehubaarista tulee hetkessä niin suosittu, että ensin isä jää pois töistä auttamaan Santeria ja pian on äidinkin jäätävä auttamaan. Mutta pian ollaan liemessä: mehubaarin suosio yllättää kaikki. Santerin kotitalon ulkopuolella on valtava liikenneruuhka, Santeriakin alkaa harmittaa, ettei ehdi muuta kuin myydä mehua ja mehubaarissa aikaansaviettäviä ihmisiä aletaan kaivata työpaikoillaan. Miten tästä pulmasta selvitään?

Kirjat ovat mainioita ääneenluettaviksi ja kuvissa riittää paljon tutkittavaa. Harmi, että näitä on vain nämä kaksi kirjaa. Mielelläni lukisin muitakin!

L. G. Nilsson
Santeri ja maailman suurin ilmapallo
Santeri ja maailman mahtavin mehubaari

kuv. Cecilia Johansson, suom. Terhi Leskinen

Mäkelä 2009


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Puppekin opettaa uusia asioita

Talvilomasella kävimme katsomassa Einoa ja Eeroa. Samalla tuli taas luettua aika kasa kirjoja. Eero kantoi kirjan toisensa perään ja sanoi: Viälä! Ja niin sitä sitten luettin. Toiveissa oli kyllä saada pikkupotilas päiväunille, mutta turha toivo! Kun ei nukuta, niin sitten ei nukuta.

Puppe- ja Maisa ovat nyt Eeron suosikkeja. Tekstiä ei vielä tarvitse olla paljon, selkeät kuvat ovat tärkeitä. Tekstin pitää olla pienen ymmärrettävissä, siis lapsen arkielämästä. Eerolla on hyllyssä mm. Autot-sarjan kirjoja, jotka ovat aivan mahdottomia 2-vuotiaalle. Vaikka häntä autot kiinnostavatkin, teksti ei kyllä avaudu! Lukeminen olikin vain autojen katselua.
Eric Hillin Pupet taas sopivat  mainiosti 2-vuotiaalle. Luukkujen takaa paljastuu mm. värejä ja eläimiä ja niiden ääniä, myös pikkuötököitä, kuten perhonen, etana, matoja. Kotieläimet ovat jo Eerolle tuttuja: lehmä on mehmä, sika on öh öh, hevonen on heppa, koira on hauva. Myös keittiön tavarat Eero tunnistaa: puuroa on syöty, äiti-Puppe juo teetä jne. Moneen kertaan katselimme ja opettelimme mm. eri värejä: minkä värinen on esimerkiksi mamman pusero ja Eeron sukat. On aika mielenkiintoista, miten pieni ihminen oppii uusia asioita, vaikka nyt sitten värejä.

Samalla reissulla järjestelimme lasten kirjahyllyjä, kirjoja on kummankin pojan huoneessa, mutta vähän sikin sokin. Einon hyllyssä on paljon sellaisia, jotka pitäisi paremminkin olla Eerolla (kuten Maikki Harjanteen Santtu-kirja). Emme kuitenkaan tehneet ihan oikeaa kirjaston hyllyä, mutta laitoimme kaikki "samanlaiset" kirjat yhteen. Mauri Kunnaksen kirjoja oli tosi monta, samoin Tatu ja Patu -kirjoja, Maukka ja Väykkä- kirjoja, Muumi-kirjoja ja Myyrä -kirjoja. Myös avaruuskirjat löytyvät nyt vierekkäin. Eino halusi iltasaduksi kuulla Tatun ja Patun oudoista koneista. Tällä reissulla en Einolle muita kirjoja lukenutkaan.

Einon hylly näyttää nyt tältä: kirjoja tosin löytyy myös perheen alakerrasta, joten luettavaa löytyy aina läheltä. Joskus kirja auttaa myös syömisessä, kun äiti pystyy kirjan avulla huijaamaan vastahakoisen lapsen syömään! Samoin potalla istuminen onnistuu kirjaa lukiessa.


tiistai 18. helmikuuta 2014

Lukuvuorossa Eero (2 v.)

Tänään sain lukea Eerolle. Harvoin on ollut tämmöinen tilaisuus, että Eero on käymässä meillä ilman isoveikka Einoa. Tänään Eino oli mennyt toisen mummun kanssa katsomaan Risto Räppääjä -elokuvaa ja niinpä Isä-Ville ja pikkuveikka Eero lähtivät kaksin käymään mamman ja vaarin luona. Ihana pieni ihminen! Nyt huomasin, kuinka paljon Eero jo puhuu. Tavallisestihan Eino hoitaa puhumisen ja Eero jää sivuosaan, mutta nyt sain ihan täysin keskittyä Eeron kanssa touhuamiseen.
Ehdimme muutaman tunnin aikana puuhailla yhtä ja toista, myös lukea monta kirjaa. Eerohan on jo tottunut kirjojen ystävä ja hänelle on löytynyt monta lempikirjaakin. Meillä on paljon lastenkirjoja, osa kirjoista on olohuoneessa tv-tason hyllyllä, osa olohuoneen kirjahyllyssä ja loput yläkerran "lastenhuoneessa". Kirjoja luetaan joka kerran, kun lapset meillä käyvät ja ihan luontevasti lukeminen sujuu myös vaarilta. Eerokin valitsee kirjan ja tulee sopivaan syliin ja sanoo: "kiija" ja "lukee".

Tänään luimme ensiksi Aadan ja Eeron kestosuosikkia Ian Whybrown Automatka mummolaan. Siinä teksti (varmaankin käännös) on vähän kökkö, riimit ontuu pahan kerran, mutta ei se näytä pientä kuulijaa haittaavan. Ehkä kuvitus on lapsen mielestä niin valloittava, että sitä täytyy aina uudestaan ja uudestaan kuulla. Kirjassa kerrotaan, kuinka nalleäiti lähtee kahden pikkunallen kanssa automatkalle mummolaan. Isänalle jää kotiin vilkuttamaan. Automatkalla ajellaan ruuhkassa, käydään huoltoasemalla ja autopesulassa ja vihdoin päästään mummolaan. Mummolla on tarjolla "maijaa" (=mehua) ja kakkua. Kirjassa on paljon lapselle tuttuja tilanteita, mutta myös hauskoja pieniä yksityiskohtia, helikopteri lentää, hiiri ajaa pienellä autolla jne. Jo syksyllä Eero huomasi yhdessä kuvassa kuorma-auton lavalla vihreät kottikärryt ja ne ovat siitä lähtien olleet "mamman", olimmehan yhdessä vieneet kottikärryillä lehtiä kompostiin! Ja jotain ihmeellistä tässä kirjassa on, kun sekä Aada että Eero aina "löytävät" tämän kirjapinosta ja kiikuttavat sen luettavaksi.

Yläkerran lastenhuoneessa luettiin ikivanhaa Teemu leipoo -kirjaa (Gunnel Wolde), siinäkin on tuttua touhua kotikeittiöstä, onhan Eero ahkera äidin pikkuapulainen, "kananmuna" kuulosti hauskalta Eeron sanomana. Myös Veeran keittiöpuuhat -kirjaa tutkimme - sitä en vielä lukenut ääneen, kerroin tarinan ja tutkimme kuvia. Eero ei vielä jaksa kuunnella ihan niin pitkää kirjaa, mutta kuvat kyllä kiinnostavat. Tutkimme tarkkaan mm. kuvaa jääkaapista ja ruokakaapista. Eero löysi monta tuttua asiaa! Kaipaan lisää Veera-kirjoja! Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat viime vuosina tehneet mainioita Tatu ja Patu -kirjoja, mutta ne ovat liian vaikeita pienille kuulijoille. Veera-kirjat sopivat paremmin 2-4-vuotiaille. Niissä on paljon tuttua lapsen normaalista arjesta, mutta myös uusia ja tärkeitä asioita.

Millä mennään Maisa -kirjaa luettiin monta kertaa - se on aina yhtä ihana. Mick Inkpenin kirja Kaikki piiloon, Possu Pallero tulee! oli aikanaan Einolle hyvin rakas kirja ja nyt siitä on tullut Aadan lempikirja ja tämän päivän jälkeen varmaankin Eeronkin.
Tänään luin ensimmäisen kerran  Eerolle Pikku toukka paksulaisen, saas nähdä, tuleeko siitäkin kestosuosikki. Sehän on myös ollut kaikkien lasten ehdoton lempikirja ja tietokirja, jossa opitaan paitsi perhosen syntymä, myös vaikkapa viikonpäivät.

Automatka mummolaanVeeran keittiöpuuhat